Talous

Nordean palvelukatko jatkuu edelleen – "Olemme erittäin pahoillamme"

Katkon syynä olivat tietojärjestelmien muutos- ja ylläpitotyöt, mutta syytä venymiselle ei ole kerrottu.
LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
Nordean palvelukatkon arvioitiin alun perin loppuvan sunnuntai-iltana.

Nordean pankkipalveluiden laaja palvelukatko jatkuu edelleen. Palvelukatko on venynyt maanantaiaamuun, vaikka sen piti loppua jo sunnuntai-iltana.

Nordea kertoi etukäteen sunnuntain palvelukatkosta, jonka syynä olivat tietojärjestelmien muutos- ja ylläpitotyöt. Yhdeltä sunnuntaiyönä alkaneen katkon arvioitiin päättyvän korttien osalta iltayhdeksältä ja muiden palveluiden osalta keskiyöllä.

Ennen iltayhdeksää Nordea kertoi, että palvelukatko kestää arvioitua pidempään. Maanantaiaamuna palvelut eivät olleet vielä palautuneet käyttöön, joten katko on kestänyt jo yli vuorokauden, ja pankin asiakkaat joutuvat aloittamaan arkiviikon ilman pankkipalveluiden käyttömahdollisuutta.

"Valitettavasti eilinen palvelukatko on huomattavasti pitkittynyt. Päivitämme tietoa heti, kun palveluita saadaan jälleen asiakkaiden käyttöön. Olemme erittäin pahoillamme tilanteesta", Nordea kertoi seitsemän aikoihin aamulla somekanavissaan.

Katkon aikana esimerkiksi verkkopankki ja mobiilipankki ovat olleet poissa käytöstä, eikä Nordean pankkitunnuksia ole voinut käyttää tunnistautumiseen eri palveluissa. Nordean maksukorteilla ei myöskään ole voinut maksaa verkkokaupoissa, eikä korteilla ole voinut nostaa rahaa automaateista.

Korttimaksaminen esimerkiksi kaupoissa ja bensa-asemilla on toiminut rajoitetusti.

Nordea ei ole kertonut syytä katkon venymiselle.

Lue lisää

Nordean kortit ja verkkopankki pois pelistä osan sunnuntaista – asiakkaita kehotetaan varaamaan käteistä

Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

Nordean palvelut pätkivät yhä – Kelan etuuksien maksamisessa voi olla viiveitä

Nordean kortit ja pankkipalvelut ovat enimmäkseen poissa pelistä melkein koko päivän – korttimaksaminen kaupoissa ja bensa-asemilla voi onnistua