Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Talous

TEMin työmarkkinaennuste: Työttömien määrä supistuu reippaasti lähivuosina, ongelmana pitkäaikaistyöttömyys

Työllisyysaste nousee ennusteen mukaan ensi vuonna 71,8 prosenttiin, mikä ylittää koronaa edeltäneen tason.
Markku Ulander
Ennusteen mukaan työllisyysaste nousee kuluvana vuonna 71,7 prosenttiin ja ensi vuonna 71,8 prosenttiin.

Työttömien työnhakijoiden ja nuorisotyöttömien määrä lähtee laskuun tämän vuoden aikana, kun koronakriisistä johtuvia rajoituksia aletaan purkaa, arvioidaan työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) työmarkkinaennusteessa. Työttömiä työnhakijoita on sen mukaan tänä vuonna keskimäärin 318 000, ensi vuonna 284 000 ja seuraavana vuonna 267 000.

Ennusteen mukaan työllisyysaste nousee kuluvana vuonna 71,7 prosenttiin ja ensi vuonna 71,8 prosenttiin. Samalla työllisyysaste ohittaa koronaa edeltäneen tason.

"Työmarkkinaennusteen valossa näyttää siltä, että työllisyys on palautumassa varsin kohtuullisesti. Sen sijaan työttömien työnhakijoiden määrän hitaampi supistuminen, ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, herättävät huolta", arvioi työministeri Tuula Haatainen (sd.) tiedotteessa.

Pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu jatkuu tänä vuonna. Heidän määränsä ennustetaan saavuttavan huipputasonsa ensi vuoden alussa, minkä jälkeen määrän ennustetaan lähtevän laskuun.

Vaikka työllisyysaste on nousussa, työllisten määrän odotetaan ylittävän koronakriisin tason vasta vuonna 2023. Työllisyysaste riippuu työllisten määrästä suhteessa työikäiseen väestöön.

Tänä vuonna työvoima kasvaa noin 15 000 henkilöllä ja ensi vuonna noin 4 000 henkilöllä. Vuonna 2023 työvoiman määrän ei ennusteta enää kasvavan, mikä johtuu ennen kaikkea työikäisen väestön määrän vähenemisestä.

"Kun työmarkkinoiden veto loppuvuotta kohti palaa, on meillä tärkeä paikka auttaa mahdollisimman moni takaisin töihin ja ehkäistä työttömyyden pitkittymistä", Haatainen painottaa.

Lue lisää

Kasvua ilman keskittämistä

Talous kuumenee

Kotivanhemmat tulisi laskea työllisiksi, ehdottaa keskustan Aittakumpu

Yle uutiset: Kainuun työttömyys on jo lähellä koronakriisiä edeltävää tasoa: avoimia työpaikkoja ilmoitettiin jälleen ennätysmäärä