Talous

Työllisyys ylitti kesäkuussa 72 prosentin rajan – lomautusten määrä jatkoi laskuaan, mutta pitkäaikaistyöttömyys on yleistynyt selvästi vuodessa

Ministeriön lukujen mukaan kesäkuun lopussa Suomessa oli 316 000 työtöntä työnhakijaa.
Työllisiä oli kesäkuussa 121 000 enemmän kuin vuosi sitten, kertoo Tilastokeskus. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Työllisten määrä kasvoi selvästi kesäkuussa, kertoo Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli kesäkuussa 121 000 enemmän kuin vuosi sitten ja työttömiä 7 000 enemmän. Työllisyysasteen trendiluku oli 72,4 prosenttia ja työttömyysasteen 7,9 prosenttia.

Erityisesti työllisten naisten määrä lisääntyi vuodentakaiseen verrattuna.

Myös työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen valossa työllisyystilanne kehittyi suotuisaan suuntaan. TE-toimistoissa ja kuntakokeiluissa työttömäksi työnhakijaksi tilastoitujen määrä pieneni sadallatuhannella viime vuoteen verrattuna.

Ministeriön lukujen mukaan kesäkuun lopussa oli 316 000 työtöntä työnhakijaa. Eniten työttömyys laski Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pirkanmaan ely-keskusten alueella.

Myös lomautusten määrä jatkoi laskuaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli kesäkuussa yli 7 000 vähemmän kuin toukokuussa. Kaiken kaikkiaan kesäkuun lopussa oli lomautettuna runsaat 47 000 ihmistä, mikä oli lähes kaksi kolmasosaa vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Sen sijaan pitkäaikaistyöttömien eli vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä lisääntyi. Heitä oli yli 37 000 enemmän kuin vuotta aiemmin ja yhteensä yli 112 000. Kaikista työttömistä pitkäaikaistyöttömiä oli kesäkuun lopussa siis yli kolmannes.

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedot perustuvat TE-toimistojen asiakasrekisteriin, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus suoritetaan otostutkimuksena.

Lue lisää

Yle uutiset: Muoviala työllistää yhä enemmän Pohjois-Karjalassa, kovin työvoimapula vaivaa hoito- ja sosiaalialaa

Tilastokeskus: Työllisyysaste oli elokuussa 72,8 prosenttia

Työmarkkinoilla on krooninen kriisi

Betonijätti harkitsee toimintojen keskittämistä vain 1 300 asukkaan Kyyjärvelle – investoinnin esteeksi voi muodostua ankara kilpailu työvoimasta