Talous

Hallitukselta vihreää valoa Itäradan hankeyhtiölle

Hankeyhtiön tehtävänä olisi suunnitella Itärataa Lentorata–Porvoo–Kouvola-linjauksen pohjalta.
LEHTIKUVA / Onni Ojala
Hankeyhtiön tehtävänä olisi suunnitella Itärataa Lentorata–Porvoo–Kouvola-linjauksen pohjalta.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa Itärata-hankeyhtiön perustamista. Itärata-hanke tarkoittaa Helsingistä itään kulkevaksi suunniteltua rautatietä.

Hankeyhtiön tehtävänä olisi suunnitella Itärataa Lentorata–Porvoo–Kouvola-linjauksen pohjalta.

Tehtävänä olisi myös rahoittamisen suunnittelu rakentamisvalmiuteen asti. Itärata-hankeyhtiön suunnittelukustannukset ilman arvonlisäveroa ovat alustavan arvion perusteella Lentorata–Porvoo–Kouvola-vaihtoehdossa 79 miljoonaa euroa.

Valtion lisäksi hankeyhtiöön osallistuisivat kunnat, jotka tekevät päätöksen hankkeeseen osallistumisesta ja rahoittamisesta. Valtion rahoitussitoumus edustaisi perustamisvaiheessa enintään 51 prosentin suuruista osuutta sitoumusten kokonaismäärästä.

Ministerivaliokunta korostaa, ettei linjaus Itärata-hankeyhtiöstä sulje pois muiden idän suunnan liikenneyhteyksien kehittämistä. Valiokunta tiedostaa tarpeen kehittää itäisen Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen saavutettavuutta sekä teollisuuden kuljetusten edellytyksiä.

Neuvottelutulos valtion ja kuntien välillä Itärata-hankeyhtiön perustamisesta syntyi toukokuussa.

Lue lisää

Itärata sai sysäyksen eteenpäin: Radan suunnittelua varten perusteilla hankeyhtiö

Itäratapäätöksen on perustuttava faktoihin

Itäradan linjaus närästää sekä Lahtea että Kotkaa

Helsingin ja Tampereen välisen Suomi-radan linjauksia aletaan selvittää