Talous

Postin oikaistu liiketulos heikkeni – pakettien volyymin kasvu ja kirjeiden määrä lasku jatkuvat

Liikevaihto kasvoi 1,9 prosenttia 388,5 miljoonaan euroon.
LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Postin toimittamien pakettien määrä Suomessa ja Baltian maissa kasvoi.

Postin oikaistu liiketulos heikkeni heinä-syyskuussa. Oikaistu liiketulos laski 14 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla oli lähes 17 miljoonaa.

Liikevaihto kasvoi 1,9 prosenttia 388,5 miljoonaan euroon.

Postin toimittamien pakettien määrä Suomessa ja Baltian maissa kasvoi ajanjaksolla edellisvuodesta 13 prosenttia 17 miljoonaan.

Osoitteellisten kirjeiden määrä Suomessa sen sijaan jatkoi laskuaan. Kirjeiden määrä laski heinä-syyskuussa kahdeksalla prosentilla 85 miljoonaan. Vuotta aiemmin määrä oli 93 miljoonaa.

Postin toimitusjohtaja sanoo muun muassa, että uusien työntekijöiden tarve on jatkuvaa ja avoimia työpaikkoja on satoja.

Lue lisää

Posti kannattaa kolmen päivän jakelua ja lehtien jakelutukea harvaan asutuilla alueilla – lehdistö eri linjoilla tulevasta postilaista

Ensin lähti polttoaine, sitten kyläkoulu, pelikoneet, kirjelaatikko – Pitkän ajan maalaishuoltamo on saanut yhteiskunnalta monenlaista kapulaa rattaisiin, bensan katekin on kutistunut 30 prosentista viiteen

Aaro Mäkynen, 72, pyörittää Lehmäjoella huoltoasemaa, josta löytyy apu kaikkiin konevaivoihin – "Mutta se, mikä minua huolestuttaa, on maatalous"

Posti ennustaa ennätyksellisen vilkasta pakettiliikennettä loppuvuodelle