Talous

Metsäteollisuuden investoinnit romahtavat puoleen tänä vuonna

Talous 10.01.2018

Metsä Groupin Äänekoski valmistui eikä uusista suurhankkeista ole vielä toistaiseksi päätetty.


Jukka Pasonen

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n investointitiedustelun mukaan teollisuuden Suomeen tekemät kiinteät investoinnit vähenevät tänä vuonna kahdeksan prosenttia viime vuodesta.

Lasku johtuu esimerkiksi Äänekosken biotuotetehtaan ja muiden suurten hankkeiden valmistumisesta viime vuonna. Tänä vuonna ei vastaavia suurhankkeita ole toistaiseksi käynnissä.

Lukumääräisesti enemmistö tiedusteluun vastanneista yrityksistä ennustaa investointeihinsa yhä kasvua vuonna 2018.

Viime vuonna investointien arvo nousi viidenneksen noin 4,5 miljardiin euroon, josta se vähenee alkaneena vuonna 4,1 miljardiin.

Rankimmin vähenevät metsäteollisuuden investoinnit, yli 50 prosenttia. Edellisvuosina metsäteollisuus on investoinut reilusti yli 800 miljoonaa, nyt jäädään 420 miljoonaan.

Elintarviketeollisuuden investoinnit vähenevät tänä vuonna liki neljänneksen 330 miljoonaan euroon.

Sen sijaan teknologiateollisuuden investoinnit kasvavat kuudesosan 2 200 miljoonaan euroon.

EK:n johtavan ekonomistin Penna Urrilan mukaan valopilkkuna on, että teollisuuden tutkimus ja tuotekehitys (t&k) kääntyy usean vuoden jälkeen vihdoin noin neljän prosentin kasvuun tänä vuonna yhteensä 2,9 miljardiin euroon.

Kokonaisinvestoinnit, joihin on luettu mukaan myös t&k-menot, ovat tänä vuonna vähän yli 7,0 miljardia euroa, eli lähes neljä prosenttia viime vuotta matalammalla.

Energiasektorin investoinnit ovat olleet pitkään suuria, kuluvana vuonna niiden arvo laskee loivasti kuusi prosenttia noin 2,5 miljardiin euroon.

Suomen teollisuuden investointiaste eli kiinteiden investointien suhde jalostusarvoon on noin 12–13 prosentissa, mikä on hieman useimpien verrokkimaiden alapuolella.

Laajennusinvestointien osuus kaikista investoinneista pysyy melko korkealla. Alkaneelle vuodelle ennustetuista investoinneista 38 prosenttia olisi laajennusinvestointeja.

Loka–marraskuussa 2017 tehtyyn tiedusteluun vastasi 307 yritystä, jotka työllistivät Suomessa runsaat 130 000 työntekijää.