Talous

Mitä ihmettä? HK Scan maksaa osinkoa, vaikka tulos on tappiolla

Talous 07.02.2018

Yhteensä yhtiö jakaa osinkoja 4,9 miljoonaa euroa.


Satu Lehtonen
HK Scanin talousjohtaja Mikko Forsell tulosinfossa tänään keskiviikkona.

Lihayhtiö HK Scan maksaa viime vuodelta osinkoa 0,09 euroa osakkeelta. Näin siitä huolimatta, että yhtiön tulos oli viime vuonna tappiolla.

Yhteensä yhtiö jakaa osinkoja 4,9 miljoonaa euroa.

HK Scanin hallitus arvioi, ettei voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.

MT on kertonut jo aiemmin, että Rauman tehtaan ongelmat ovat maksaneet yhtiölle jo 25 miljoonaa euroa. Keskiviikon tulosinfossa yhtiön talousjohtaja Mikko Forsell tarkensi, että ongelmat vaikuttivat tulokseen viime vuoden toisella neljänneksellä miljoonan euron verran. Kolmannella neljänneksellä tulosvaikutus oli kuusi miljoonaa euroa ja viimeisellä neljänneksellä 18 miljoonaa.

Materiaalihävikin osuus tarkalleen 24,8 miljoonasta eurosta oli yhtiön mukaan 7,9 miljoonaa euroa, muiden tuotantokustannusten 8,1 miljoonaa ja menetetyn myyntikatteen sekä markkinaosuuden osuus 8,8 miljoonaa euroa.

HK Scanin toimitusjohtaja Jari Latvanen kertoi tulosinfossa, että Rauman tehtaalla työskentelee yli 200 henkilöä enemmän kuin pitäisi. Rauman tehtaalla työskentelee normaalitilanteessa noin 450 henkilöä.

Latvanen lupaili myös, että tuotteiden toimitusvarmuus on nyt aiempaa parempi ja kauppojen hyllyt alkavat olla täynnä. Lisäksi yhtiön uutuustuotteet ovat lähteneet kauppoihin viime viikolla.

Lue lisää:

Rauman teurastamon ongelmat painoivat HK:n tappiolle: "Olemme muutosprosessin alkuvaiheessa"

Rauman tehtaan ongelmat tulevat HK Scanille kalliiksi: Hintalappu nyt jo 25 miljoonaa euroa