LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Talous

Kauppakamarin selvitys: Uusimaa rahoittaa muuta Suomea

Selvityksen perusteella Uudeltamaalta kerättiin toissa vuonna 2,3 miljardin edestä yhteisöveroja.
Jaana Kankaanpää
Uudellamaalla toimivat ja sitä kotipaikkanaan pitävät yritykset tuottivat selvityksen mukaan valtion kassaan edellisvuonna yhteensä 27 miljardia euroa.

Helsingin seudun kauppakamarin teettämän selvityksen mukaan Uusimaa rahoittaa muuta Suomea.

Uudeltamaalta kerätään Helsingin seudun kauppakamarin teettämän Yritysten todellinen verojalanjälki -tutkimuksen perusteella veroja huomattavasti sen väestöosuutta enemmän, ja yksityisen sektorin työpaikoissa se on selkeä ykkönen.

Uudellamaalla toimivat ja sitä kotipaikkanaan pitävät yritykset tuottivat selvityksen mukaan valtion kassaan vuonna 2016 yhteensä 27 miljardia euroa. Yli 11,6 miljardia euroa tästä oli arvonlisäveroja ja erilaisia välillisiä tuoteveroja. Lisäksi Uudeltamaalta kertyi lähes 2,3 miljardia euroa yhteisöveroja.

"Yhteisöverojen mojova osuus oli toki mittavan yritysmäärän ja maakunnassa sijaitsevien lukuisten pääkonttoreiden vuoksi ounasteltavissa. Kokonaispotti ja Uudenmaan painoarvo oli silti odotettua suurempi", Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Marko Silen kauppakamarin verkkosivuilla.

Selvityksen perusteella Uudeltamaalta kerätään esimerkiksi puolet koko Suomen yhteisöveroista, liki 40 prosenttia arvonlisä- ja tuoteveroista sekä 38 prosenttia palkansaajien maksamista tulo- ja kunnallisveroista.

Julkisten menojen osalta uusmaalaisten yritysten maksamaa 27 miljardia euroa voi verrata Uudenmaan kuntien niin sanottuihin käyttökustannuksiin. Ne olivat edellisvuonna 12,9 miljardia euroa. Valtion budjetti taas on noin 55 miljardia euroa.

Helsingin seudun kauppakamarin ja Lith Consulting Groupin veroselvityksessä tutkittiin yritysten jättämää todellista verojalanjälkeä oman kotikunnan, Uudenmaan ja koko Suomen kannalta.

Lue lisää:

"Onko valtion tehtävä tukea Helsinkiin muuttamista?", paisuvat asumistuet ajavat ihmisiä kaupunkeihin

Aiheeseen liittyvät artikkelit

”Neljä vuotta sitten reaktioni pihan peuroihin oli, että 'voi kuinka ihanaa' – nyt se on 'ampukaa se!'”

Uudenmaan maakuntajohtaja vaatii Ylellä aluekehitysrahojen jakoperusteiden muuttamista: Rahaa idän ja pohjoisen sijaan etelään sekä länteen

Pääkaupunkiseudun kehyskunnat vaativat kasvavien kaupunkiseutujen tarpeiden huomioimista