Talous

Suomesta Viroon rakennetaan 150 kilometrin kaasuputki – kaasun hinnan pitäisi alentua

Balticconnectorin kotimaisuusaste jää puoleen. Putket ostetaan Kreikasta ja suunnittelu Australiasta.
Louhintahiekka teki Inkoon kaasuasemalla viime viikolla maansiirtotöitä.

Kaasuputken rakentaminen Viroon vähentää Suomen energiariippuvuutta Venäjästä ja todennäköisesti alentaa jatkossa kaasun hintaa, kaasuputkiyhtiö Baltic Connector Oy:n toimitusjohtaja Herkko Plit arvioi.

148 kilometriä pitkän putken sekä Inkoon kaasuaseman rakennustyöt ovat jo alkaneet, kaasua putkessa pitäisi virrata vuoden 2020 alusta lähtien. Putken rakentavat Suomen valtion omistama Baltic Connector sekä Viron Elering.

Kokonaiskustannukset ovat 250 miljoonaa euroa. EU rahoittaa siitä kolme neljännestä eli 187,5 miljoonaa ja Suomen valtio 30 miljoonaa euroa.

Suomi on ollut tähän mennessä täysin Venäjältä tulevan kaasun varassa. Uusi putki vapauttaa markkinat ja kun Liettuan ja Puolan välinen putkiosuus avautuu 2021, yhteys on auki Keski-Eurooppaan ja Britanniaan asti.

"Putkella on suuret vaikutukset kaasumarkkinoihin Suomessa", Balticconnectorin hallituksen puheenjohtaja Esa Härmälä sanoo. "Kaasukilpailu vapautuu. Kaasua tuotetaan ja käytetään monissa eri paikoissa ja eri ehdoin."

Verkkoon voidaan tuottaa myös biokaasua. Härmälä sekä Plit uskovat, että Suomella on hyvät mahdollisuudet biokaasun vientiin tulevaisuudessa.

Putkien rakentamisen mukanaan tuoma kilpailun avautuminen muualla Euroopassa on Plitin mukaan aina tähän asti alentanut kaasun hintaa ja hän uskoo, että niin tapahtuu Suomessakin. "Kun Liettuaan avautui pari vuotta sitten kaasuterminaali, hinta aleni saman tien. Samoin tapahtui, kun Englannin ja Hollannin välinen yhteys avautui, hinta aleni molemmissa maissa."

Suomessa on nykyisin Plitin mukaan kalliimpaa kaasua kuin Baltiassa, mikä johtuu kilpailun puutteesta. Suomessa on ollut Gasumin monopoli, kaasu on ostettu venäläiseltä valtion kaasujätiltä Gazpromilta.

Nyt kaasumarkkinoita avataan ja uudessa laissa Gasumin siirto- ja myyntitoiminnot eriytetään.

Liettuassa Gazprom pudotti kaasun hintaa, kun kilpailu avautui. "Nähtäväksi jää, tapahtuuko sama Suomessa", Plit aprikoi.

"Koska kaasu on nyt Baltiassa halvempaa, niin sen pohjalta voisi arvioida, että kaasu kulkisi ainakin aluksi putkessa Baltiasta Suomen suuntaan. Jatkossa tilanne voi muuttua markkinoiden ja esimerkiksi lng-tarjonnan mukaan", Plit arvioi.

Kaasun hinnoitteluun vaikuttaa vahvasti myös nesteytetty lng-kaasu. Pieniä lng-laivalastieriä myydään spot-markkinoilla joustavasti ja halvalla. "Spot-markkinat ovat nousseet merkittäväksi tekijäksi, perinteiset 20 vuoden sopimukset eivät enää hallitse markkinoita", Plit kertoo.

Suomi pääsee lng-markkinoille heti Viron-putken valmistututtua Liettuan Klaipedan kautta, jossa lng-laivoja puretaan putkiverkkoon. Myös Suomeen on rakennettu lng:lle sopivia satamia.

Kaasun ja kivihiilen verotuksesta käydään keskustelua, ministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on esittänyt mahdollista kaasun ja hiilen verosuhteiden muuttamista, jotta kivihiilestä pystyttäisiin luopumaan mahdollisimman pian. Plitin mukaan olisi järkevää korvata kaasulla hiiltä ja turvetta lämmön tuotannossa, mikä alentaisi Suomen päästöjä.

"Putken rakentaminen on edennyt hyvin aikataulussaan ja myös kustannukset ovat pysyneet raameissa", Plit kertoo.

Suomalaisten ja virolaisten yhteisosuudeksi hankkeesta Plit arvioi puolet, sen tarkemmin kotimaisuusastetta ei ole arvioitu.

"Suomessa ei ole sellaista erikoisosaamista, mitä mereen laskettavien kaasuputkien asennustyössä tarvitaan."

Varsinaista putkien rakentamisosaamista on, sillä Itämereen laskettavan Nord Stream II:n kaasuputket betonipinnoitetaan Kotkassa, jossa Wascolla on liki 300 työntekijää.

Balticconnectorin putket on tilattu kreikkalaiselta Corinth Pipeworks-yhtiöltä. Meriputken suunnittelun tekee australialaisyhtiö SEA ja maaputken itävaltalaisen ILF:n puolalaistytäryhtiö. Meriasennusta ei ole vielä tilattu.

Neste Jacobs tukee maaputken ja kompressoriaseman sekä Ramboll meriputken rakentamista.

Inkoon kaasuaseman maa- ja perustamistöitä tekee tuusulalainen Louhintahiekka. Kompressorin toimittaa amerikkalaisen GE-yhtiön Thermodyn. Maaputkea aletaan asentaa ensi kesänä.

Kaasuputken maa-alueen hankinta ja lunastus maanomistajilta sujui Plitin mukaan hyvin, valituksia lunastuslupapäätöksiin ei tullut. Maaputki kulkee Suomessa Siuntiosta Inkooseen 21 kilometrin matkan noin metrin syvyydessä maan sisällä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Yhdyskuntarakentaminen iso riski peltosalaojille – hyvin suunnitellen vahingot vältetään, katso video!

Öljyjalosteet lisäsivät tavaravientiä toukokuussa

250 miljoonan euron kaasuputkea lasketaan Suomenlahteen – budjetti pysyi kerrankin kurissa