Talous

Raaka-aineen hinta nousussa ja harmia eläimille – panimoyhtiöt eivät silti usko alumiinitölkin poistuvan ainakaan pian

Talous 17.04.2018

Olvin johtaja arvioi, että alumiinitölkki korvautuu luultavasti alle kymmenen vuoden aikana.


Joel Rosenberg
Teiden varsilta lehmien rehuun kulkeutuvat alumiinitölkit aiheuttavat vuosittain harmia karjankasvattajille.

Teiden varsilta lehmien rehuun kulkeutuvat alumiinitölkit aiheuttavat vuosittain harmia karjankasvattajille. Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan lähes kolmasosalla tiloista on menetetty lehmä luontoon heitettyjen juomatölkkien takia.

Lisäksi alumiinin hinta on viime aikoina ollut nousussa. Näin ollen panimot luultavasti ovat kiinnostuneita alumiinitölkin korvaamisesta.

Sinebrychoffin viestintäpäällikön mukaan Timo Mikkola alumiinitölkki on kuluttajien suosikkipakkaus tällä hetkellä. Lisäksi tölkki on kierrätettävä ja kevyt.

"Suomesta ostetun kierrätettävän pantillisen tölkin ei pitäisi joutua roskiin tai eläinten ulottuville", Mikkola toteaa.

Viestintäpäällikön mukaan Suomen kierrätysjärjestelmä on maailman paras.

"Ikävää, jos eläimet ovat joutuneet kärsimään ihmisten ajattelemattomuudesta", hän sanoo viestissään.

Juomayhtiö Carlsberg on suunnitellut tuovansa markkinoille puukuidusta valmistetun biohajoavan pullon. Mikkola ei kuitenkaan usko, että puukuitupullo kovin pian korvaisi tölkkiä.

Olvin markkinointijohtaja Olli Heikkilä korostaa, että heitä yhtiönä kiinnostavat uudet asiat ja uudet materiaalit. Hän ei usko, että tölkkien materiaaleissa nähdään ainakaan hirveän lyhyessä ajassa isoja muutoksia, sillä tölkkivolyymit ovat sen verran isoja.

Heikkilä kuitenkin arvelee, että alumiinitölkin korvautumiseen jostain muusta materiaalista tehdyllä tölkillä kymmenen vuotta tuntuu melko pitkältä ajalta. Toisaalta alumiinitölkin korvautumiseen menee hänen mukaansa selvästi vuotta tai kahta pidempi aika.

Heikkilä arvioi, että aikanaan alumiinitölkki korvautuu kasvipohjaisista tai puupohjaisista materiaaleista valmistetulla tölkillä.

Hartwallin toimitusjohtaja Kalle Järvinen toteaa Maaseudun Tulevaisuudelle välitetyssä viestissä, että alumiinitölkki on kevyt ja kestävä pakkaus, jota myös kuluttajat suosivat.

"Viime vuonna 94 prosenttia kotimaassa myydyistä tölkeistä palautettiin uudelleenkäyttöön. Toivomme, että vielä suurempi osa myös tuontitölkeistä palautettaisiin kauppaan, jotta eläimet eivät joutuisi vaaraan", Järvinen toteaa.

Toimitusjohtajan mukaan myös verotuksella voitaisiin vaikuttaa siihen, että yhä useampi tölkki ostettaisiin Suomesta ja palautettaisiin varmemmin kierrätykseen. Järvinen ei lähde ottamaan kantaa siihen, miten nopeasti tai mistä materiaalista valmistetulla tölkillä alumiinitölkki tulevaisuudessa korvautuisi.

Lue lisää:

Pelloille heitettyjen tölkkien ongelma on täällä taas – "Olkaa juomatta, jos tölkin hävittäminen vastuullisesti on liikaa vaadittu"

Miten tölkkiongelmaan pitäisi puuttua? Kierrätysyhtiö ja panimoliitto vastaavat

Kyselyn yllättävä tulos: Juomatölkit tappavat lehmiä lähes joka kolmannella nautatilalla

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT