Talous

HK Scanin Rakveren tehtaan lakko päättyi

Talous 18.04.2018

Lakossa oli 20 teurastamolinjan työntekijää.


Kari Salonen
Lakko päättyi yhtiön mukaan maanantaina 16. huhtikuuta. Kuvituskuva.

HK Scanin Viron Rakveren tehtaan teurastamolinjan 20 työntekijän yli kaksi kuukautta kestänyt lakko on päättynyt.

Lakko päättyi yhtiön mukaan maanantaina 16. huhtikuuta.

Teurastamolinjan työntekijät ovat sitoutuneita HK Scanin mukaan yhtiön päätökseen korottaa henkilöstön palkkasummaa Virossa viidellä prosentilla huhtikuun alusta alkaen työnantajan jo aikaisemmin antaman sitoumuksen mukaisesti. Paikallinen ammattiosasto IMTAL on ilmoittanut myös antavansa tukensa nyt tehdyille palkankorotuksille.

Lakon taustalla oli työntekijöiden vaatimus, jonka mukaan palkkoja pitäisi korottaa 32 prosentilla. Mielenilmaus ei vaikuttanut HK Scanin mukaan sen asiakastoimituksiin.

Rakveren yksikössä työskentelee 785 työntekijää. Yhteensä HK Scanilla on Virossa 1350 työntekijää.