Talous

Farmimuna kerää kuudesosan sähköstä aurinkopaneeleilla

Talous 30.06.2018

Yli tuhannen paneelin voimala tuottaa parhaimmillaan runsaat 250 kilowattia sähköä.


Farmimunan varaston katolle asennettiin keväällä 1008 aurinkopaneelia, jotka tuottavat kuudesosan yrityksen tarvitsemasta sähköstä.

Oripääläisen Farmimunan olki­varaston katolle asennettiin maaliskuussa runsaat tuhat aurinkopaneelia. Jo keväällä paneelit tuottivat yli megawattitunnin energiaa päivässä, kertoo laatupäällikkö Aapo Isotalo Farmimunasta.

Investointi on mitoitettu munantuotantoa ja -jalostusta harjoittavan yhtiön tarpeisiin niin, että mahdollisimman suuri osa sähköstä pystytään hyödyntämään tilalla.

Keväällä verkkoon oli myyty runsas kymmenesosa tuotannosta. Arkipäivisin sähkölle on käyttöä, mutta viikonloppuisin tuotanto ylittää kulutuksen, Iso­talo kertoo.

Hänen mukaansa aurinko­paneelit sopivat yritykselle, sillä sähkön tuotanto ja kulutus ovat suurimmillaan päivällä.

Sähköstä saa sen verran vähän myytäessä, ettei sen varaan aurinkovoimalaa kannata rakentaa, Isotalo toteaa.

Salolainen Solarigo asensi aurinkovoimalan avaimet käteen -periaatteella. Hinnaksi tuli 270 000 euroa ilman arvonlisäveroa.

Investoinnin pitäisi maksaa itsensä takaisin 8–9 vuodessa. Hankkeeseen saatiin 40 prosenttia avustusta.

Isotalo arvelee, että sähkön hinta ei välttämättä pysy pitkään näin alhaalla.

Lämpökeskuksen olkivaraston katolla oli sopivasti etelään viettävää lapetta, mutta katto oli turhan pieni. Sitä jatkettiin, jotta kaikki 1 008 paneelia sopivat katolle.

Lape viettää ylhäällä 28 astetta ja jatkeella 21 astetta, eikä varjostuksia ole. Katto on riittävän kalteva aurinko­paneeleille.

Ylä- ja alaosan paneelit tuottavat sähköä suurin piirtein yhtä paljon, toteaa myyntijohtaja Pekka Härkönen Solarigolta.

Farmimunan aurinkovoimala on Härkösen mukaan keski­kokoinen.

Aurinkoenergia kiinnostaa etenkin kauppakeskuksia, joissa jäähdytys ja valaistus kuluttavat paljon sähköä.

Espoolaisen Ison Omenan katolle asennettiin 520 kilo­watin laitteisto, joka kattaa kolme prosenttia kauppa­keskuksen sähkönkulutuksesta. Enempää paneeleita katolle ei sopinut.

Kahteen muuhun kauppakeskukseen asennetaan parhaillaan vajaan 1 000 kilowatin paneeleja.

Farmimuna investoi omiin paneeleihin, mutta markkinat ovat muuttumassa. Yhä useammin ulkopuolinen yritys rakentaa ja rahoittaa voimalan ja myy sähkön esimerkiksi kauppa­keskukselle.

Asiakas saa imagohyödyn ja sähkön markkinahintaan, Härkönen kertoo.

Kysyntää on niin paljon, että paneeleista on Härkösen mukaan lievää pulaa.

Paneelien hinnat laskivat voimakkaasti muutama vuosi sitten. Viidessä vuodessa hinnoista hävisi 80 prosenttia, mutta nyt tilanne on tasoittunut, Härkönen kertoo.

Hänen mukaansa paneelit mitoitetaan asiakkaan hetkellisen kulutuksen mukaan, koska sähköä ei kannata myydä verkkoon. Omavaraisuutta kannattaa tavoitella vasta, kun akustot kehittyvät ja sähkön varastointiin löydetään kohtuuhintaisia ratkaisuja.

Farmimunan aurinkovoimala on keskiviikkona 4. heinäkuuta avautuvien Okra-messujen vierailukohde.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT