Talous

Muumikahviloiden toimitusjohtaja mielipidesivulla: Yrityssaneeraus on pelastustoimi, jotta laskut saadaan maksettua

Talous 23.07.2018

Cafee of cartoonsin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Sanna Kiiski vastaa MT:n uutisointiin.


Jarkko Sirkiä
Helsingin Liisankadun Mumin Kaffe oli kahvilaketjun ensimmäinen muumikahvila. Se avasi ovensa joulukuussa 2016.

Muumikahviloiden omistajaketjun Cafee of cartoons Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Sanna Kiiski vastaa mielipidepalstalla MT:n uutiseen yhtiön riidoista ja taloussotkuista. MT kertoi 12. heinäkuuta yhtiön olevan talousvaikeuksissa ja viime vuoden tilinpäätös vailla tilintarkastusta. Ruotsalaiset vähemmistöomistajat ovat vaatineet yhtiöön erityistilintarkastusta.

Kiiski pitää uutisointia tarkoitushakuisena ja virheellisesti painottuneena.

"Lisäksi siinä esitetään väitteitä, joista minulta ei kysytty mitään. Esimerkkinä mainittakoon ruotsalaisen sijoittajaryhmän tekemä rikosilmoitus epäillyistä taloudellisista väärinkäytöksistä. Luin tästä asiasta ensimmäisen kerran MT:n jutussa, eikä yksikään viranomainen ole toistaiseksi ottanut minuun yhteyttä", Kiiski kirjoittaa.

Tilintarkastusta ei Kiisken mukaan ole tehty siksi, että rahaa siihen ei ole. Hän kirjoittaa itse lainanneensa yritykselle 40 000 euroa.

"Jos yrityksen kassa on tyhjä ja se hakeutuu yrityssaneeraukseen, kyseessä on pelastus­toimi siihen, että laskut saadaan maksettua."

Yrityssaneerausmenettelyn aloittamisesta päättää Helsingin käräjäoikeus.

Kirjoitus kokonaisuudessaan:

Cafee of cartoons vastaa Maaseudun Tulevaisuuden uutiseen

Alkuperäinen MT:n uutinen:

Muumikahvilaketjun omistajat täydessä riidassa, yhtiö hakee yrityssaneeraukseen, rikosilmoitus Ruotsissa: Kuka on Haisuli?

Aiheeseen liittyvät artikkelit