Talous

Yrittäjägallup: Pitkät maksuajat haittaavat lähes kolmannesta suomalaisyrityksistä

Talous 09.11.2018

Yli kolmannes yrityksistä joutuu odottamaan maksua asiakkaalta yli kuukauden.


Suomen Yrittäjien mukaan pitkät maksuajat voivat pahimmillaan aiheuttaa sen, että maksua odottava yritys ajautuu konkurssiin. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Lähes kolmannekselle suomalaisyrityksistä on aiheutunut taloudellista haittaa pitkistä maksuajoista, selviää Suomen Yrittäjien Yrittäjägallupista. Kolmannes yrityksistä kertoo, että asiakasyritykset ovat pidentäneet maksuaikoja kahden viime vuoden aikana.

Suomen Yrittäjien mukaan pitkät maksuajat voivat pahimmillaan aiheuttaa sen, että maksua odottava yritys ajautuu konkurssiin.

"Maksuajoista sopimista tulee täsmentää ja maksuaikalain noudattamista valvoa", sanoo Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen tiedotteessa.

Yli kolmannes yrityksistä joutuu odottamaan maksua asiakkaalta yli kuukauden. Toivosen mukaan yritysten välillä normaalina maksuaikana voidaan pääsääntöisesti pitää enintään 30:tä päivää.

Gallupin toteutti Kantar TNS. Kyselyyn vastasi yli tuhat yrittäjää.