Talous

Veronmaksajat: Pienituloisia verotetaan Suomessa kevyesti, suurituloisia raskaasti

Talous 30.11.2018

Suomalaisten keskipalkka on noin 43 000 euroa, josta veroa maksetaan 2,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin eurooppalaisissa vertailumaissa.


Suomalaisten verot kiristyvät nopeasti palkansaajan tulojen noustessa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Pienituloisten verotus on Suomessa kevyempää kuin eurooppalaisissa vertailumaissa, kertoo Veronmaksajain Keskusliitto. Liiton selvityksen mukaan suomalaisten verot kuitenkin kiristyvät nopeasti palkansaajan tulojen noustessa.

"Suomessa kuten muuallakin Euroopassa veropolitiikka on viime vuosina kääntynyt talouskasvua ja työllisyyttä tukevampaan suuntaan. Jyrkkä progressio ja korkeat marginaaliverot ovat kuitenkin sitkeä piirre Suomen palkkaverotuksessa", sanoo Veronmaksajien pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola.

Suomalaisten keskipalkka on noin 43 000 euroa, josta veroa maksetaan 2,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin eurooppalaisissa vertailumaissa.

Vertailun suurituloisinta, 140 000 euroa vuodessa ansaitsevaa palkansaajaa verotetaan Suomessa keskimäärin 6,9 prosenttiyksikköä vertailumaita ankarammin.

Veronmaksajat arvioi, että paremmin palkatun työn ja lisätulojen hankkiminen ei ole Suomessa verotuksellisesti kannustavaa, koska marginaaliverot ovat ankarat jo matalilla palkkatasoilla.

Marginaalivero tarkoittaa sitä veroa, joka menee hankitusta lisätulosta.

Veronmaksajien mukaan Suomessa kevennettiin palkkaverotusta viime vuonna ensimmäistä kertaa kaikilla tulotasoilla sitten vuoden 2009. Lisäksi kilpailukykysopimus kevensi työnantajamaksuja.

Tänä vuonna työn verotus on jatkanut kevenemistä, kun työnantajamaksut ovat alentuneet edelleen.

Suomea korkeamman veroasteen maita ovat Euroopassa muun muassa Belgia ja Saksa. Verotus riippuu tulotason lisäksi muun muassa siitä, onko veronmaksajalla perhettä vai ei.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT