Talous

Päivittäistavarakauppa päihitti elintarviketeollisuuden – pidetään vastuullisimpana toimialana

Talous 18.12.2018

Kauppa itse arvioi, että kauppaa arvostetaan muun muassa maan asuttuna pitämisen turvaamisesta.


Jarkko Sirkiä
Asiakas päivittäistavarakaupasta.

Suomalaiset pitävät elinkeinoelämän sektoreista vastuullisimpana päivittäistavarakauppaa. Tämä käy ilmi kyselytutkimuksesta, jonka on toteuttanut tutkimusyritys YouGov.

Kyselytutkimus tehtiin tänä vuonna seitsemännen kerran ja siinä oli mukana 11 toimialaa.

Tutkimuksessa mukana olleet toimialat olivat päivittäistavarakaupan ohella apteekit, lääketeollisuus, elintarviketeollisuus, energia-ala, pankit ja vakuutusyhtiöt, kemianteollisuus, kuljetusala, metsäteollisuus, rakennusala sekä teknologiateollisuus.

Päivittäistavarakauppa ry arvioi perusteiksi alan arvostukselle muun muassa sen, että sen avulla Suomi on mahdollista pitää asuttuna ja sen avulla pystytään edistämään Suomen huoltovarmuutta.

Lisäksi ihmiset arvostavat kaupoissa saamaansa palvelua ja elintarvikkeiden turvallisuutta sekä kauppojen satsauksia ympäristöystävällisen toiminnan kehittämiseen ja ruokahävikin torjumiseen.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto iloitsee alan saamasta arviosta.

"Tulokset ovat linjassa aiempien selvitysten kanssa. Niiden mukaan myös poliittiset päättäjät arvostavat kauppaa vastuullisena toimijana. Esimerkiksi tällä hallituskaudella toteutetut aukiolojen vapauttaminen ja alkoholilainsäädännön uudistus on viety kaupoissa läpi vastuullisesti", Luoto luettelee liiton tiedotteessa.

Liitto kertoo työllistävänsä Suomessa suoraan noin 65 000 työntekijää. Sen jäsenyrityksen investoivat vuosittain satoja miljoonia euroja Suomeen.

Kyselyyn vastanneita pyydettiin arvioimaan toimialoja työllisyyden, työhyvinvoinnin, tuote- ja palvelulaadun, kansantalouden, ympäristön sekä sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmista. Kansantalouden osalta arvioitavana oli toimialojen vastuullisuus kotimaan investointien ja veronmaksun kannalta.

Osa-alueiden tulosten perusteella lasketaan yhteiskuntavastuun kokonaisindeksi.

Tutkumukseen haastateltiin joulukuussa noin tuhatta täysi-ikäistä suomalaista. Kysely tehtiin nettikyselynä.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT