Talous

HKScan alentaa naudan ja broilerin tuottajahintaa

Yhtiön tiedotteessa luvataan, että tuottajahintaa vahvistetaan heti, kun HKScanin talous sen mahdollistaa.
Jarkko Sirkiä
HKScan tervehdyttää talouttaan monin tavoin, nyt myös muun muassa lihan tuottajahintoja alentamalla.

Talouttaan tervehdyttävä HKScan suunnittelee sopeuttamistoimia, joilla tavoitellaan yhteensä 10 miljoonan euron suuruisia säästöjä konsernilaajuisesti.

Samalla yhtiö on korottanut kuluttajahintojaan markkinoilla. Lisäksi HKScan laskee nyt tuottajahintoja Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Tänään sunnuntaina lähetetyssä HKScanin tiedotteessa kerrottiin, että broilerinlihan hintaa lasketaan viidellä sentillä kilolta, nuoren naudan lihan hintaa kymmenellä sentillä kilolta sekä lehmän lihan hintaa viidellä sentillä kiloa kohden. Sianlihan hinta ei muutu.

"Maksukykyinen lihaketju tarvitsee taloudellisesti nykyistä terveemmän yhtiön, ja työtä sen eteen HKScanissa nyt tehdään. Lihaketju tarvitsee myös kannattavan lihantuotannon. Nykyisessä lihantuotannon kannattavuustilanteessa nyt toteutettava tuottajahintojen lasku on erittäin valitettava", yhtiön tiedotteessa todetaan.

"Vahvistamme tuottajahintaa heti, kun yhtiön talous sen mahdollistaa", tiedotteessa luvataan.



Humppilalainen
emolehmätilallinen Joni Heikkilä pitää lihanhinnan alentamispäätöstä ikävänä.

"Jossain määrin linjaus vähän ihmetyttää. Viime kesä oli työläs ajanjakso rehunsaannin suhteen. Kesä oli myös kallis siinä mielessä, että sai kaiken tarvittavan syömisen korjattua eläimille", Heikkilä pohtii.

"Viime kesän jälkeen moni odotti, etteivät hinnat ainakaan enää laskisi", hän toteaa pettyneenä.

Viime syksynä HKScan vähensi tuotannostaan Suomessa 165 työntekijää osana säästöohjelmaa. Enimmillään 220 henkilöä saatetaan irtisanoa vielä tänä keväänä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lukijalta: Jos haluat pelastaa maapallon, syö suomalaista lihaa

HKScan: Tulos parani selvästi – osakeanti onnistui

Aktivistit osoittivat vuorokauden ajan eläinrakkautta Forssan teurastamon edessä