Talous

Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi: "Raision aika osto- ja myyntiliikkeenä on nyt ohitse"

Raisio palasi juurilleen ja terveellisten elintarvikkeiden piiriin.
Kari Salonen
Liiketoimintojen myyntien jälkeen Raisio on taseeltaan kuin pankki. Väkivahva tase ja omavaraisuusaste mahdollistavat toimitusjohtaja Pekka Kuusniemen mukaan liiketoiminnan ja omien brändien kehittämisen.

Elintarvikekonserni Raisio julkisti tiistaina laajan ja kattavan tilinpäätöstiedotteen tilivuodesta 2018. Tilinpäätöksen ennakkotiedot yhtiö julkisti jo 12. helmikuuta.

Tilivuosi sisälsi joukon yritys- ja liiketoimintojen myyntejä ja muun muassa mittavan, lähes yhdeksän miljoonan euron alaskirjauksen myydyn Honey Monsterin brändiarvoon. Tälle Raisiolla ei nykyisessä liiketoiminnassa ollut enää perusteita.

Raision toimitusjohtajana marraskuun alusta 2017 toiminut Pekka Kuusniemi sanoo Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että "yhtiö on nyt palannut juurilleen – sinne, missä Raision vahvuudet ovat":

"Terveellisten elintarvikkeiden viitekehyksessä on helppo kehittää Raisiota. Emme enää harkitse mistään liiketoiminnasta luopumista."

"Toiminta osto- ja myyntiliikeyhtiönä ei sovi meille", Kuusniemi viittaa viime vuosien aikana tapahtuneisiin Raision lukuisiin yritysostoihin ja myynteihin.

Yhtiössä on ollut monen näköisiä polkuja viime vuosien aikana. Yrityksen ydinliiketoiminta on jäänyt Kuusniemen havaintojen perusteella vähemmälle huomiolle.

Makeisliiketoiminnan Isossa-Britanniassa ja Tsekissä Raisio myi joulun alla vuonna 2017. Viime vuonna naudan rehuliiketoiminnan osti Raisiolta ruotsalaisosuuskunta Lantmännen.

Odotusten täyttämä Benemilk-rehu on tänään osa muita liiketoimintoja ja Raisio ei raportoi sen tulosta erikseen.

Yhtiö keskittyy uuden strategiansa mukaisesti kahteen liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat Terveelliset elintarvikkeet ja Terveelliset ainesosat.

Näissä kahdessa liiketoimintaryhmässä on Kuusniemen arvion mukaan Raisiolla "kova pohja, jolle rakennetaan sekä nykyistä liiketoimintaa että tarkastellaan yhtiön strategiaan sopivia yritysostokohteita".

Jatkossa mahdolliset yritysostokohteet myös pysyvät kiinteänä osana Raision ydinliiketoimintaa, Kuusniemi lupaa.

Terveelliset elintarvikkeet -yksikön vertailukelpoinen liiketulos koko vuodelta 2018 oli 29,8 miljoonaa euroa (2017: 39,3 milj. euroa). Konsernin vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 24,8 miljoonaa euroa (2017: 34,5 miljoonaa euroa) ) ja tulos ennen veroja 15,7 miljoonaa euroa (2017: 52,7 miljoonaa euroa).

Raisio julkisti keväällä 2018 tarkoituksensa, joka kuuluu: "Ruokaa suurella sydämellä – terveyttä meille ja maapallolle".

Alkukesästä Raisio kiteytti yhdessä henkilöstönsä kanssa konsernin arvot: Lopputuloksena syntyivät "rohkeus", "reiluus" ja "innostus", Kuusniemi kertaa.

Hän toivoo, että yhteisillä arvoilla rakentuu Raisiolle myös yhtenäinen yrityskulttuuri.

"Meillä oli suhteellisen pienessä yhtiössä monta kulttuuria", Kuusniemi vertaa aiempaan.

Joulukuussa Raisio esitteli strategia- ja vastuullisuusohjelman seuraaviksi vuosiksi, joista Raisio kertoo tilinpäätöstiedotteessaan.

Vuoden 2019 näkymissään Raisio arvioi yhtiön jatkuvien liiketoimintojen kasvavan, kun ne vuonna 2018 olivat 228,2 miljoonaa euroa, ja vertailukelpoisen liiketuloksen olevan yli 10 prosenttia liikevaihdosta.

"Vuoden 2019 teemana Raisiolla on ydinliiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden turvaaminen. Vuonna 2020 on kauratuotteiden kansainvälistämisen vuoro ja vuonna 2021 vakiinnutamme kauratuotteille vähintään yhden uuden maantieteellisen markkinan", toimitusjohtaja Kuusniemi kertoo seuraavien kolmen vuoden ohjelmasta ja tavoitteista.

Lue lisää: Raisio jakaa osinkoja tulostaan enemmän – muhkea kassa sietää ylimitoituksen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raisio valmistautuu kolmannen kerran brexitiin

Miksi ruokafirmat ovat pörssin luusereita?

Raision uuden teollisuuslaitoksen peruskivi muurattiin – "rekrytointi jo aloitettu"