Talous

Pörssiyhtiöissä naiset johtavat tukitoimintoja, eivät liiketoimintaa – "naiskiintiöt pitäisi haudata"

Naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksissa on kansainvälisesti vertaillen huippulukemissa.
LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on noussut 23 prosentista 29 prosenttiin vuosina 2013–2018.

Naisten valitseminen pörssiyhtiön hallitukseen ei vaikuta naisten osuuteen yhtiön johtoryhmässä, ilmenee Keskuskauppakamarin selvityksestä.

Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on noussut 23 prosentista 29 prosenttiin vuosina 2013–2018. Samaan aikaan myös naisten osuus johtoryhmissä on noussut 19 prosentista 25 prosenttiin. Tästä ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä, että naisten lisääntynyt määrä hallituksissa olisi lisännyt naisten määrää myös johtoryhmissä. Tilanteet yhtiöiden välillä vaihtelevat suuresti.

Keskuskauppakamarin mukaan naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksissa on kansainvälisesti katsoen huippulukemissa, mutta huomiota tulisi kiinnittää myös johtoryhmien kokoonpanoon ja yleisemmin naisten urapolkuun johtajina.

"Erityistä huolta aiheuttaa naisten vähäisyys pörssiyhtiöiden liiketoimintajohdossa – valtaosa johtoryhmätasolla työskentelevistä naisista nimittäin toimii niin sanottujen tukitoimintojen johdossa", sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen tiedotteessa.

Turusen mielestä erilliset nais- ja mieskiintiöt pitäisi toistaiseksi haudata.

"Tarvitaan huomattavasti monipuolisempia lähestymistapoja. Yhteiskunnasta on purettava sellaisia rakenteellisia haasteita, jotka liittyvät koulutuslinjavalintoihin, perhe- ja työelämän yhdistämiseen sekä naisille tarjolla olevaan koulutus- ja uravalmennukseen", hän sanoo.

Selvitys kattaa kaikki 126 suomalaista pörssiyhtiötä, joiden päälistauspaikka on Helsingin pörssissä. Selvitys pohjautuu Keskuskauppakamarin viime vuonna tekemien selvitysten aineistoihin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Berner murentaa lasikattoja

Kanadan uusi dollari kunnioittaa homojen oikeuksia

Lasikatot vaivaavat EU:ta – Suomi pyristelee vastakkaiseen suuntaan: naismeppejä suhteessa eniten