Talous

Kiinteistömoguli ennakoi varainsiirtoveron laskua: ”Omakotitalot ovat menettäneet arvoaan"

Omakotitalojen öljylämmityksen verokohtelu jakaa puolueita.
Markku Vuorikari
Ennusteiden mukaan väestö keskittyy muutamiin isoihin kaupunkeihin, mutta puolueet olisivat valmiita tukemaan esimerkiksi energiaremontteja muualla maassa.

Varainsiirtoveron alentamiselle on kannatusta yli puoluerajojen, Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola sanoi keskiviikkona Vero 2019 -tapahtumassa Helsingissä. Hänestä olisi työvoiman liikkuvuuden kannalta hyvä, että vero alenisi.

Vero on nyt kiinteistöä ostettaessa neljä ja asunto-osake­kaupassa kaksi prosenttia hinnasta. Metsolan mukaan kumpikin vero voitaisiin alentaa kahteen tai jopa yhteen prosenttiin.

Puolueista keskusta on suhtautunut veron alentamiseen kokoomusta nihkeämmin.

Metsola perustelee veron­alennusta asuntomarkkinoiden pysyvällä muutoksella.

Omistusasuntoon säästäminen on ollut Suomessa varma tapa kerryttää varallisuutta, mutta 2010-luvulla tilanne muuttui. Hinnat eri puolilla maata erkanivat, eikä käännettä takaisin näy, itsekin kymmeniä sijoitusasuntoja hallinnoiva Metsola sanoo.

Ennusteen mukaan väestö alkaa Suomessa supistua vuonna 2035, ja kasvavia seutuja ovat vain Helsinki, Turku ja Tampere.

”Omakotitalot ovat menettäneet arvoaan pienissä kunnissa ja keskikokoisissa, alle 100 000 asukkaan kaupungeissa.”

Asuntoja on Suomessa kolmisen miljoonaa, joten niitä näyttää jäävän väistämättä tyhjäksi.

Isojen peruskorjauskustannusten vuoksi asuntojen muu arvo on vähäinen. Metsola onkin ehdottanut arvottomille kiinteistöille romutuspalkkiota. Myös remonttikulujen neliöperusteisuutta hän pitää hankalana. Keittiöitä ja kylpyhuoneita kun on isoissakin huoneistoissa yleensä vain yksi.

Maaseudun öljylämmitys nousi esiin puoluejohtajien veropaneelissa. Kokoomuksen Petteri Orpo tavoittelee miljardin euron veronkevennyksiä keski­tuloisille ja keräisi rahat tupakka-, alkoholi- ja haittaveroilla. Lämmitysenergiassa veron kohteena olisivat turve ja öljy.

SDP:n Antti Rinne älähti, että juuri pienituloiset lämmittävät öljyllä eikä heillä ole varaa siirtyä muihin järjestelmiin. Verotuksen pitäisi ylipäätään mennä maksukyvyn mukaan.

Vihreiden Pekka Haavisto antaisi lämmitysmuutoksiin tukea tai verohelpotusta. Keskustan Juha Sipilä kertoi Oulun ja Ruotsin jo tukeneen öljykattilan vaihtoa maalämpöön tai pelletteihin.

Kokoomuksen ohella myös keskusta haluaisi alentaa kokonaisveroastetta ja vihreät pieni- ja keskituloisten verotusta sekä painottaa ilmastoa.

SDP laajentaisi veropohjaa ja turvaisi hyvinvointivaltion palvelut, nähtävästi veronkorotusten uhallakin.

Yhteisöveron puolueet pysyttäisivät 20 prosentissa, vaikka Rinne ”ei tykännytkään”, että sitä on alennettu.

Orpo haluaa kirjata hallitusohjelmaan, että vero pidetään kansainvälisesti kilpailukykyisenä eli tarvittaessa sitä lasketaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tilastokeskus: Syntyvyys jatkaa laskuaan, alkuvuonna melkein tuhat lasta vähemmän kuin vuosi sitten

Pääkaupunki kerää hyödyn asunnon myyntivoiton verottomuudesta

Näin suurimmat puolueet ratkaisevat kaupungistumisen seuraukset