Talous

Matkailu tarvitsee mediaa kasvaakseen

Luonnonrauha, maaseutu ja kauniit maisemat ovat Keski-Suomen tulevaisuuden matkailuvaltteja.
Sanne Katainen
Suomen puhdas luonto tekee usein vaikutuksen kansainvälisiin matkustajiin.

Visit Jyväskylän matkailu- ja markkinointipäällikkö Susanne Sarvilinna katsoo, että matkailuala tarvitsee mediaa näkyäkseen ja kasvaakseen.

”Uutisointia tarvitaan, että ihmiset tunnistavat paremmin alueelliset vahvuutensa paikallisesti, valtakunnallisesti sekä kansainvälisessäkin viitekehyksessä.”

Sarvilinna esitteli ajatuksiaan median ja matkailun yhteistyötä käsittelevässä Matkailun ideariihi -seminaarissa Jyväskylässä torstaina.

Tilaisuudessa keskusteltiin siitä, miten riippumaton media voi olla apuna kotimaisen matkailun edistämistyössä.

Yle Jyväskylän ja Yle Mikkelin päällikön Aki Karjalaisen mukaan matkailua koskevassa uutisoinnissa mennään tyypillisesti talous- ja yritysasiat edellä.

”Luvut ja tilastot kiinnostavat ihmisiä. Asiakasdatan kautta on toisaalta tiedostettu, että ihmiset myös kaipaavat syvempää journalismia, jollain tapaa selittävää ja paketoitua uutisointia.”

Keskisuomalaisen varapäätoimittaja Inkeri Pasanen pohtii, voisiko matkailusta uutisoida enemmän asiakasnäkökulmasta käsin.

”Haastan matkailuyrittäjät yhteistyöhön median kanssa. Jos jokin perhe käy kymmenettä kertaa samassa maaseutumatkailukohteessa, se on ehdottomasti uutisaihe.”

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen veti seminaarin yhteydessä aiheeseen liittyvän paneelikeskustelun.

”Matkailu on yksi merkittävimmistä asioista, joka tuo työpaikkoja ja toimeliaisuutta maakuntiin. Viime vuosina kotimaan matkailu on ollut vahvassa myötätuulessa”, Kemppainen kommentoi.

Paneelissa ideoitiin asioita, jotka voisivat nousta Keski-Suomen maakunnan matkailuvalteiksi.

”Jos mietin eteläeurooppalaisia ystäviäni, tuntevat he Suomesta Lapin sekä käsittämättömän kauniit järvimaisemamme”, Aki Karjalainen sanoo.

Matkailuyrittäjä Hannu Taskisen mukaan arkkitehti-akateemikko Alvar Aallon kansainvälinen maine tuo Keski-Suomeen runsaasti ulkomaisia turisteja.

Keski-Suomen kylät ry:n projektipäällikkö Johanna Niinivuo näkee maaseutukylissä valtaisan potentiaalin.

”Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston aasialaiset vaihto-opiskelijat ovat olleet haltioissaan luonnon rauhasta ja siitä, kun pääsivät pilkkomaan halkoja.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maapallon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat on kulutettu loppuun jo tänään – ihmiskunta elää yhä enemmän velaksi

Matkailu Suomessa kasvaa – nyt myös suomalaiset itse ovat kiinnostuneita vesistöistään

Nuorten oireilusta vastuu on aikuisilla