Talous

Tuulivoiman tuki romahti sadasta eurosta liki nollaan uudessa kilpailutuksessa

Seitsemän tuuliyhtiötä länsirannkikolla voitti tarjouskilpailun valtion tuesta, jota ei makseta, jos sähkön hinta pysyy nykyisellään.
Pekka Fali
Yksi tarjouskilpailussa voittaneista yhtiöistä on Tuuliwatti, joka rakentaa Simoon tuulivoimaa yli sadalla miljoonalla eurolla. Yhtiöllä on jo voimalat muun muassa Kalajoella.

Uusille tuulivoimaloille ei makseta sähkön nykyhinnoilla valtion tukea enää lainkaan. Asia selvisi keskiviikkona, kun Energiavirasto julkisti uusiutuvan energian tuen tarjouskilpailun voittajat, seitsemän tuulivoimayhtiötä.

Muutama vuosi sitten syöttötariffitukea maksettiin yli sata euroa megawattitunnilta (MWh) ja nykyisten tuensaajien 83,5 euron tuki jatkuu vuoteen 2028 saakka.

Seitsemän kilpailun voittanutta tuulivoimahanketta saavat keskimäärin tukea 2,5 euroa megawattitunnilta, jos sähkön markkinahinta alittaa 30 euroa/MWh.

Sähkön markkinahinta on kuitenkin ollut pitkään 40–50 euron paikkeilla, joten tukea ei makseta lainkaan, jos hinta pysyy nykyisenä.

Energiavirasto sai uusiutuvasta energiasta 26 tarjousta, jotka kaikki olivat tuulivoimahankkeita. Hankkeet hyväksyttiin edullisuusjärjestyksessä siten, että ne täyttivät 1 400 gigawattitunnin vuosikiintiön. 19 hanketta ei saa tukea.

Myönteisen päätöksen saivat edullisuusjärjestyksessä Kestilän Kokkonevan Tuulivoima, CPC Finlandin Lakiakangas 3, Puhuri Oy:n Parhalahti ja Hankilanneva, Kalax Vindkraft, Tuuliwatti Leipiö III ja Tuulipuiston Hirvineva-Liminka.

Halvin tarjottu hinta oli 31,27 euroa/MWh. Hävinneiden 19 tarjouksen keski­hinta oli 38,52 euroa/MWh.

Tukea maksetaan 12 vuoden ajan, eli sitä saa enintään vuoteen 2034.

Järjestelmästä aiheutuvat valtiolle enimmillään 3,5 miljoonan euron vuotuiset kustannukset. Se on alle viisi prosenttia vastaavasta syöttötariffijärjestelmästä.

Tuulivoiman teknologinen kehitys on ollut nopeaa, tornit ovat korkeita ja siivet pitkiä. Energia­viraston mukaan syöttötariffijärjestelmä vauhditti tuulivoiman kehitystä.

Yksi tukea saavista hankkeista on Tuuliwatin Simon Sarvisuon tuulipuisto, jonne yhtiö on investoimassa yli sata miljoonaa euroa. Rakennustöiden arvioidaan alkavan vielä tänä vuonna.

Tuuliwatin toimitusjohtaja Jari Suominen arvioi, että tarjouskilpailun rakenteen vuoksi julkinen tuki jää pieneksi. ”Tarvitseeko tukea maksaa ollenkaan, riippuu sähkön markkinahinnasta. Teknologian kehitys on mahdollistanut sähkön tuottamisen tuulesta yhä edullisemmin.”

Tuulivoimaloiden rakentaminen merkitsee yli miljardin euron investointeja seuraavan kolmen vuoden aikana, Suominen arvioi.

Saksalaisomisteisen CPC Finlandin Lakiakangas kolmosen 120 megawatin tuulipuiston rakentaminen alkaa Isojoella ja Kristiinankaupungissa ensi vuonna. Puistoon tulee 23 voimalaa.

”Olemme erittäin ylpeitä menestyksestämme kilpailussa. Suorien pitkäaikaisten PPA-sähkönhankintasopimusten määrä on Suomessa pieni, minkä vuoksi tarjouskilpailut ovat tehokkain tapa uusiutuvan energian lisäämiseksi”, CPC Finlandin toimitusjohtaja Erik Trast sanoo.

Tukea hakeneet mutta hylkäävän päätöksen saivat Vörå Vind Storbacken, EPV Tuulivoima Metsälä 2 ja Paskoonharju 2, Ilmatar Somero, Palma, Kröpuln Vind Oy, Pjelax Vindkraft , Prokon Wind, Storbötet, Puhuri, Kaukanen, Saunamaa Wind Farm, Suomen Hyötytuuli, Alajoki, Oosinselkä ja Polusjärvi, Taaleri, Oltava, Tohkojan Tuulipuisto 7, Tuulipuisto Kinnula ja Kyyjärvi, Tuulivoimapuisto Tyrinselkä 2, Tuuliwatti Luvia Oosinselkä ja Uusiutuva Energia Juurakko.

Jukka Pasonen
Lue lisää

Ympäristöministeriö myönsi vajaan miljoonan edestä tukea tuulivoimahankkeille, uusi hakukierros käynnistyy alkuvuodesta

Eihän tässä ole järkeä: Millä tuulivoimalat maksetaan, jos sähkönhinta on jopa negatiivinen silloin kun tuulee?

Uusiutuvan energian hankkeet lisääntyvät nopeasti Suomessa ja maailmalla – "Puhutaan aivan valtavista investoinneista"

Viime lauantain myrsky aiheutti piikin tuotantoon: Britannian sähköstä yli puolet syntyi tuulesta – maan tavoitteena nostaa osuus normaalioloissakin kolmannekseen