Talous

Liikevaihto tuplaantui – pandat käänsivät Ähtärin eläinpuiston tuloksen voitolliseksi

Viime vuonna Ähtärin eläinpuistossa vieraili kaikkiaan 275 000 kävijää.
Timo Aalto
Pandatalo avattiin virallisesti maaliskuussa viime vuonna.

Ähtärin eläinpuistoa pyörittävän Ähtäri Zoo -yhtiön viime vuoden tulos nousi voitolliseksi, kun tarhaan sijoitetut pandat houkuttelivat puistoon vierailijoita. Liikevaihto tuplaantui edelliseen vuoteen verrattuna 11 miljoonaan euroon ja tulosta kertyi 1,2 miljoonaa euroa.

Pandatalo avattiin virallisesti maaliskuussa viime vuonna.

Vielä vuosi sitten eläinpuistolle jouduttiin hakemaan rahoitusta Ähtärin kaupungilta heikosta taloudellisesta johtuen. Vuoden 2017 konsernitilinpäätös oli miljoona euroa tappiolla. Tästä noin 800 000 euroa oli pandahankkeesta johtuvia kustannuksia.

Viime vuonna eläinpuistossa vieraili kaikkiaan 275 000 kävijää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tunnistatko tämän ähtäriläisen omenalajikkeen? Jos vielä tiedät, missä sellaisia kasvaa, Ähtärin eläinpuisto haluaa kuulla sinusta

Ähtärin eläinpuisto nimesi keväällä syntyneet hirvikaksoset työnimillä Sade ja Salama

Uutissuomalainen: Honkajoki ja Kyyjärvi kriisikuntien listalle – kahdessa kolmasosassa kuntia talous painui pakkaselle