Talous

Kanadalainen kivenmurskauslaitteita valmistava McCloskey siirtyy Metson omistukseen – hintalapussa lähes 300 miljoonaa euroa

Toimitusjohtajan mukaan kivenmurskausala tasapainottaa yrityksen kaivostoimintaan keskittynyttä tuotantoa.
Liikevaihdolla mitattuna Metso on noin kymmenen kertaa McCloskeyn kokoinen yhtiö. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Konepajayhtiö Metso kertoo ostavansa kivenmurskauslaitteita valmistavan kanadalaisen McCloskeyn. Yrityskaupan arvo on 420 miljoonaa Kanadan dollaria, eli 279 miljoonaa euroa.

Kauppaan sisältyy myös 23 miljoonan euron lisäkauppahinta, joka perustuu ostetun yrityksen kannattavuuteen seuraavan kahden vuoden aikana.

Liikevaihdolla mitattuna Metso on noin kymmenen kertaa McCloskeyn kokoinen yhtiö. McCloskeyn liikevaihto oli viime tilikaudella hieman yli 300 miljoonaa euroa.

McCloskeyllä on noin 900 työntekijää Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Pohjois-Irlannissa.

Yritys valmistaa liikuteltavia murskaus- ja seulontalaitteita. Metson toimitusjohtaja Pekka Vauramo sanoo, että yrityskauppa on linjassa Metson kasvustrategian kanssa ja vahvistaa yhtiön kivenmurskausliiketoimintaa sen keskeisillä kasvualueilla.

"Suhdanteiltaan erilainen kivenmurskausala myös tasapainottaa aiemmin vahvemmin kaivostoimintaan keskittynyttä portfoliotamme", Vauramo kertoo tiedotteessa.

Metson mukaan liikuteltavien kivenmurskauslaitteiden markkina kasvaa lähivuosina arviolta 4–6 prosentin vuosivauhtia.

Yrityskaupan arvioidaan toteutuvan tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravintolatoimintansa myynyt Fazer ostaa perheyhtiö Kaslinkin

Metson valimon tulevaisuus vaakalaudalla Etelä-Afrikassa

Estääkö yrityskauppa kilpailua? – Kilpailuviranomainen ottaa syyniin Heinon tukun myynnin Keskolle