LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Talous

Taipalsaaren palo suurin moneen vuoteen Vapon soilla – tuotanto hidasta

Vapo toivoo hallitukselta malttia turveverotuksessa.
Etelä-Karjalan pelastuslaitos/Lehtikuva
Taipalsaaren Kuhalassa paloi maanantaina sata hehtaaria turvesuota ja metsää. Paloa sammutettiin vielä tiistaina.

Energiaturpeen tuotanto on lähtenyt tänä vuonna hitaasti käyntiin tavallista sateisemman toukokuun vuoksi, turvetuotannon johtaja Pasi Rantonen Vaposta kertoo.

"Tavoitteesta on saatu nostettu ehkä viidennes. Ero viime kevääseen on suuri, silloin tähän aikaan oli puolet turpeesta ylhäällä."

Vapo ei kerro nostotavoitettaan kilpailusyistä. Yhtiö nostaa kuitenkin reilusti puolet Suomen turpeesta. Viime vuonna energiaturvetta käytettiin Tilastokeskuksen mukaan 18 terawattituntia eli runsaat 20 miljoonaa kuutiometriä.

Kuivinta on ollut Kaakkois-Suomessa, jossa nosto on edennyt pidemmälle kuin muualla maassa. Etelä-Karjalassa Taipalsaarella sammutettiin vielä eilen tiistaina suurinta Vapon hallinnoimilla soilla muutamaan vuoteen sattunutta turvesuon tulipaloa. "Paloala on ehkä sata hehtaaria, josta 80 hehtaaria on suolla ja 20 hehtaaria viereistä metsää", Rantonen kertoo.

Kuhalan maastopalosta ilmoitettiin kahden aikaan maanantaina päivällä. Maanantaina maastopaloa oli sammuttamassa Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen 25 yksikköä, Kymenlaakson kuusi yksikköä sekä Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos. Sammutustöihin osallistui yli 200 ihmistä.

Rantosen mukaan tämä vuosi on kuitenkin palojen suhteen viime vuotta helpompi. Silloin oli niin kuivaa, ettei turvetta nostettu lainkaan tuulisina päivinä.

Palaturvetta on pystytty nostamaan hyvin, mutta jyrsinturve vaatii pitemmän kuivan jakson. Jyrsinturpeesta tehdään sekä energia- että kasvuturvetta, jonka käyttö lisääntyy Rantosen mukaan voimakkaasti.

Rantasen mukaan Vapon tavoite on asetettu siten, että kaikille asiakkaille riittää turvetta ja ensi keväänä pohjavarastot ovat sopivat. Polttoturpeen kysyntä laskee joka vuosi, mutta ei kovin nopeasti.

Rantosen mukaan Vapo odottaa hallitukselta maltillisia päätöksiä esimerkiksi turveveron suhteen, ettei ala joudu suurena maaseudun työllistäjänä yhtäkkiä suuriin vaikeuksiin. "Hallitusohjelma on kirjoitettu hyvin ja toivomme, että se näkyy myös käytännön toimissa." Turveveroa korotettiin viimeksi tämän vuoden alussa.

Vapon soilla on 200 turveyrittäjää pääurakoitsijoina ja monilla on useita aliurakoitsijoita. Turveyrittäjien määrä ei ole Rantosen mukaan vähentynyt viime vuodesta. Toimihenkilöitä Vapolla on turpeen tuotannossa 130.

Vapo suuntaa tuotantoaan vahvasti kasvuturpeeseen ja vähentää energiaturvetta. Vapon Grow&Care-divisioona ja hollantilainen BVB Substrates yhdistyivät viime vuonna Kekkilä-BVB Oy:ksi, joka kehittää, tuottaa ja myy kasvualustoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vapo aikoo mukaan tuulivoimabisnekseen – omia maita käytössä 80 000 hehtaaria

Kokoomuksen Sirén haluaa hallituksen ja opposition yhteisen ilmastokomitean: "Hallituksen riitaisuus vaarantaa ilmastotavoitteet"

Ilomantsissa muurattiin Vapon aktiivihiilitehtaan peruskivi – "turve on niin hyvä raaka-aine, että ei sitä kannata polttaa"