Talous

Öljyn hinta nousi voimallisesti – kahta alusta vastaan hyökätty Omaninlahdella

Vahvistamattomien mediatietojen mukaan toista alusta vastaan olisi hyökätty torpedoilla.
LEHTIKUVA / AFP / IRINN
Iranilaisen IRNN-kanavan kuvaa tankkerista, joka kanavan mukaan liittyvät Omaninlahden välikohtaukseen.

Persianlahden alueella operoiva Yhdysvaltain laivastoyksikkö sai tänään hätäviestin kahdelta alukselta Omaninlahdelta. Aluksia vastaan oli hätäviestin mukaan hyökätty.

"Voimme vahvistaa, että kyseessä on ollut hyökkäys. Norjalaisella aluksella on ollut räjähdys", kertoo Omanin rannikkovartioston edustaja Nasser Selim norjalaislehti Dagbladetille.

Toisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneen aluksen kerrotaan olevan norjalaisen öljymagnaatti Johan Fredriksenin Frontline-yrityksen omistama tankkeri Front Altair. Norjalaistankkerin kerrotaan olevan liekeissä.

Vahvistamattomien mediatietojen mukaan alusta vastaan olisi hyökätty torpedoilla.

Bloombergin mukaan toinen aluksista on metanolia kuljettava panamalainen Kokuka Courageous -tankkeri, joka oli matkalla Saudi Arabiasta Singaporeen.

Yhdysvaltain viidentenä laivastona tunnettu laivastoyksikkö sai kaksi erillistä hätäviestiä, joista ensimmäinen tuli kello 6.12 ja toinen kello 7.00 paikallista aikaa, kertoo al-Jazeera.

Al Jazeeran mukaan Kokuka Courageous -aluksen omistama BSM Ship Management on kertonut, ettei alus ole vaarassa upota. Myös aluksen metanolilasti on turvattuna. Yhden miehistön jäsenen kerrotaan loukkaantuneen iskun myötä.

Yrityksen lausunnon mukaan yhteensä 21 miehistön jäsentä on jättänyt aluksen. Aluksen rungossa on vaurioita vesirajan yllä. Sen kerrotaan olevan noin 130 kilometrin etäisyydellä Arabiemiraateista ja reilun 25 kilometrin päässä Iranin rannikolta.

Bloombergin mukaan norjalaisalus kuljetti öljyä, jonka se oli ottanut lastikseen Arabiemiraattien pääkaupungista Abu Dhabista.

Frontline kertoi norjalaiselle VG:lle, että kaikki Front Altair -aluksen 23 miehistön jäsentä ovat turvassa. Heidät on Frontlinen mukaan pelastettu lähellä olleeseen alukseen.

Yrityksen mukaan aluksen miehistö koostuu lähinnä venäläisistä, georgialaisista ja filippiiniläisistä. Aluksessa ei ollut yhtään Norjan kansalaista.

Iranin valtionmedia IRNA kertoo Iranin pelastaneen 44 ihmistä Omaninlahdelta "onnettomuuden" jälkeen. Pelastettujen kerrotaan kuuluneen kahden iskujen kohteeksi joutuneen tankkerin miehistöihin.

Öljyn hinta on noussut noin kolmella prosentilla sen jälkeen, kun tieto iskuista tuli julkisuuteen.

Viime kuussa neljä öljytankkeria joutui merimiinaiskun kohteeksi Omaninlahdella. Vajaa viikko sitten Arabiemiraatit kertoi, että maan johtamien tutkimusten mukaan iskujen takana olisi valtiollinen toimija.

YK:n turvallisuusneuvostolle tutkimusten alustavia tuloksia esitellyt Arabiemiraatit ei kuitenkaan esittänyt todisteita siitä, että Iran olisi ollut iskujen takana.

Iskut tapahtuivat 12. toukokuuta lähellä Fujairahin satamaa Arabiemiirikuntien rannikolla. Merimiinaiskut vaurioittivat kahta Saudi-Arabian, yhtä Arabiemiraattien ja yhtä Norjan tankkeria.

Tutkimukset viittaavat siihen, että iskut tehtiin Limpet-miinoilla, jotka sukeltajat kiinnittivät laivoihin magneettisesti. Arabiemiraatit on kertonut, että isku on monimutkainen ja koordinoitu. Sen mukaan todennäköisesti ainoastaan valtiollinen toimija olisi kykeneväinen tällaiseen iskuun.

Yhdysvallat ja Saudi-Arabia ovat syyttäneet iskusta Irania, joka on kiistänyt osallisuutensa. Tapaus on kiristänyt entisestään jännitteitä Yhdysvaltojen ja Iranin välillä sekä lisännyt pelkoja sodasta Persianlahden alueella.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Fosforin hinnan lasku maailmanmarkkinoilla jatkuu – kalium kallistuu

Raakaöljyn hinta noussut vuodessa yli 50 prosenttia

Moody's: Öljy- ja kaasualan näkymät pysyvät vakaina ensi vuoteen