Euroopan talouskasvu jatkuu, mutta Suomi jää maanosan kasvukelkasta jo ensi vuonna - Talous - Maaseudun Tulevaisuus
Talous

Euroopan talouskasvu jatkuu, mutta Suomi jää maanosan kasvukelkasta jo ensi vuonna

Näkymiä hämärtävät maailmankaupan jännitteet, Euroopan komissio esittää talousennusteessaan.
Niklas Holmberg
Talouskasvu jatkuu tänä vuonna seitsemättä vuotta peräkkäin, kertoo Euroopan komission.

Euroopan talouskasvu jatkuu myös tulevina vuosina, mutta näkymiä hämärtävät maailmankaupan jännitteet, Euroopan komissio esittää talousennusteessaan. Talouskasvu jatkuu tänä vuonna siis seitsemättä vuotta peräkkäin, komissio sanoo.

Komission ennusteen mukaan EU-jäsenmaiden bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 1,4 prosenttia ja ensi vuonna 1,6 prosenttia.

Euroalueella kasvu on maltillisempaa. Tämän vuoden kasvuksi ennustetaan 1,2 prosenttia. Lisäksi komissio laskee ennustettaan ensi vuoden osalta 1,5 prosentista 1,4 prosenttiin.

Suomen osalta komissio laskee ennustettaan tälle vuodelle. Talouskasvun Suomessa ennustetaan hidastuvan 1,7 prosentista 1,5 prosenttiin, joka on edelleen EU:n ja euroalueen keskiarvon yläpuolella.

Ensi vuonna Suomi putoaa jo kasvuvauhdissa keskiarvojen alapuolelle, sillä ensi vuodelle Suomen talouden povataan kasvavan enää 1,2 prosenttia.

Toistaiseksi bruttokansantuote kuitenkin kasvaa jokaisessa EU:n jäsenmaassa. Kasvua tukee muun muassa kotitalouksien kulutus.

Kuluttamista puolestaan vahvistaa työmarkkinatilanne. Eurostat kertoi viime viikolla, että työttömyys on laskenut EU- ja euroalueella alhaisimmilleen moneen vuoteen.

Lyhyen aikavälinkin ennusteeseen liittyy komission mukaan huomattavia riskejä. Maailmankaupan jännitteinen tilanne alkaa horjuttaa uskoa kansainvälisen kaupan veturiin, valmistusteollisuuteen.

"Talouksiemme sietokykyä koettelee valmistusteollisuuden heikkona jatkuva tilanne, joka on seurausta kaupan jännitteistä ja politiikan epävarmuudesta. Sopimuksettoman brexitin mahdollisuus aiheuttaa EU:n sisällä edelleen merkittäviä riskejä", komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis sanoo tiedotteessa.

Epävarmuustekijät heijastuvat myös loppuvuoden kasvunäkymiin, komissio toteaa.

Lue lisää

Kävisikö kokonaisarvio EU:n elpymisrahastosta?

Afrikka ansaitsisi yhteisen maatalouspolitiikan

Swedbank ennustaa: Suomen talous kärsii koronasta enemmän kuin Ruotsin, länsinaapurin työttömyys nousemassa silti korkeammalle

Laskun maksuun varauduttava ajoissa