Talous

PTT: Asumismenot kasvavat, Rinteen hallitusohjelman energiaverotuksen uudistus nostaa lämmityskustannusten nousua

Omakotiasuminen kallistuu kiinteistöveron, lämmitystapamuutosten ja verovähennysten leikkausten vuoksi.
LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Rinteen hallitusohjelman ennakoidaan kiihdyttävän asuntojen ja energian hintojen nousua.

Suomalaisten asumismenojen kasvu jatkuu lähivuosina, mutta aiempaa hitaampana, selviää Pellervon taloustutkimuksen (PTT) vuotuisesta asumismenoselvityksestä.

Selvityksen mukaan menojen vuosittainen nousu on noin 1,5–2,5 prosenttia riippuen asuinpaikasta, asumismuodosta ja kotitalouden tyypistä.

Esimerkiksi kerrostalossa vuokralla asuvan lapsiperheen tuloista asuminen syö reilun viidenneksen, kun taas omakotitalossa yksin asuvalla eläkeläisnaisella osuus voi olla yli 42 prosenttia.

Selvityksessä suurennuslasin alle otettiin myös Antti Rinteen (sd.) hallitusohjelman vaikutukset suomalaisiin kotitalouksiin.

Ekonomistien mukaan Rinteen hallitusohjelmaan kirjattu energiaverotuksen uudistus enteilee lämmityskustannusten ripeää nousua.

Kaukolämmön hinnannousu huolettaa etenkin kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingissä kaukolämmön hintakehitys taloyhtiöissä on ponnahtanut kolmessa vuodessa 30 prosenttia ylöspäin.

Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero sanoo tiedotteessa, että taloyhtiöitä ajetaan käytännössä "kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi".

"Samaan aikaan sähkömarkkinoilla ostajien asema on muuttunut aiempaa haasteellisemmaksi, ja maassamme on pitkällä aikavälillä kysymysmerkkejä sähkön tarjonnan riittävyydestä", Kero toteaa.

"Kotitalouksien ahdinko pahenee"

Ekonomistit ennakoivat myös asuntojen kysynnän nousua kasvukeskuksissa, mikä luo samalla nousupainetta asuntojen hintoihin.

Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen arvioi kiinteistöverotuksen kasvavan etenkin kasvukeskuksissa, jos maan verotusarvoa hilataan ylöspäin.

"Asumismenot, veronkorotukset ja edellytettävät lämmitystapamuutokset sekä verovähennysten leikkaukset pahentavat kotitalouksien ahdinkoa", Savolainen sanoo.

Selvityksessä tutkittiin suomalaisten asumiseen käyttämän rahan määrää ja sen suhdetta nettotuloihin. Omistusasumisessa on huomioitu myös lainanlyhennykset.

Selvityksessä oli edustettuna erilaisia kotitalouksia 21 kaupungista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tutkijana haluaisin sanoa jotain, mutta en uskalla, koska joku suuttuu – kenen etu se on?

Ruuankulutuksessa iso käänne: Lihan kulutus kääntyy tänä vuonna laskuun Suomessa, ennustaa PTT

PTT:n taloustutka: Kotitalousvähennyksen leikkaaminen voi lisätä pimeitä töitä