Talous

Viestilehdet etsii toimitusjohtajaa: "Keskeinen kysymys on ymmärtää, miksi pärjäämme niin hyvin kuin pärjäämme"

Uudelta toimitusjohtajalta odotetaan paitsi media-alan, myös maa- ja metsätalouden ymmärrystä.
Sanne Katainen
Petri Numminen hoitaa toimitusjohtajan tehtävää väliaikaisesti.

Viestilehdet Oy:n toimitusjohtaja Tero-Pekka Hämäläinen jätti tehtävänsä keskiviikkona ja toimea on väliaikaisesti valittu hoitamaan Viestilehtien myyntijohtaja Petri Numminen.

Viestilehdet Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Marttila kiittää Hämäläistä tehdystä työstä ja kertoo, että strategian toteuttamiseen tarvitaan uusia näkökulmia,

"Media-ala on ollut pitkään muutosten keskellä. Viestilehdet on viime vuosina panostanut eri medioidensa kehittämiseen ja liiketoiminnan sähköistämiseen."

Hallituksen varapuheenjohtaja Heikki Laurinen painottaa, että Viestilehtien kehitys perustuu nousevaan liikevaihtoon.

"Media-alan muutokset tekevät lukujen pitämisestä hyvällä tasolla haastavaa. Keskeinen kysymys on ymmärtää, miksi pärjäämme niin hyvin kuin pärjäämme."

"Siksi haemme nyt johtajaa, joka pystyy tehostamaan päätöksentekoa entisestään ja kehittämään tuotteitamme entistä keskittyneemmin."

Uudelta toimitusjohtajalta odotetaan paitsi media-alan, myös Viestilehtien erityisalojen, maa- ja metsätalouden, ymmärrystä.

"Julkaisujen viitekehys on ymmärrettävä hyvin ja muutoksia vietävä hallitusti eteenpäin. Toimitusjohtajalta vaaditaan nykyään paljon: hänen on hallittava strategia mutta pystyttävä ottamaan kantaa myös operatiiviseen tasoon", Laurinen kuvailee.

Uuden toimitusjohtajan odotetaan myös sitoutuvan Viestilehtien arvoihin. Ne ovat "ylpeästi juureva", "yhdessä uudistuva" ja "rehdisti inhimillinen".

"Muutoksia on nyt vietävä eteenpäin hallitusti. Rakentava vuoropuhelu eri toimitusten kanssa on myös erittäin tärkeää", Laurinen painottaa.

Toimitusjohtajan tehtävää nyt hoitava Numminen kertoo, että sai tietää asiasta muutama päivä sitten.

"Sillä, hoidanko tehtävää muutaman päivän tai vuoden, ei ole minulle merkitystä. Yhtiön toiminta jatkuu nyt normaalisti enkä odota katkoksia syntyvän mihinkään."

Numminen osallistui kesän lopuksi Iron man-kisaan, johon kuuluu 3,8 kilometrin uinti, 180 kilometriä pyöräilyä ja maraton.

"Toimitusjohtajan tehtävä vähän jännittää, mutta kisa jännitti enemmän", Numminen arvioi.

Hänelle tärkein tehtävä on sähköisen liiketoiminnan kehittäminen.

"Olen hyvin tulosorientoitunut. Asioita on nyt saatava vietyä jouhevasti eteenpäin."

Viestilehdet julkaisee Maaseudun Tulevaisuutta, Aarretta ja Koneviestiä. MTK omistaa Viestilehdet.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Sanomalehtien levikit laskeneet 2010-luvun — MT pärjännyt kilpailjoita paremmin

"Miljoona suomalaista haluaa painetun lehden" — Jakelun loppuminen 2025 syrjäyttäisi ison osan suomalaisia

Ravinetti siirtyy osaksi Maaseudun Tulevaisuuden ravipalvelua