Talous

Kainuussa ja Pohjois-Savossa Nordean asiakkaat voivat tilata käteistä suoraan kotiovelle – kuljetuksesta vastaa Posti

Kokeilu kestää lokakuun loppuun. Rahaa voi tilata 200 eurosta aina 15 000 euroon asti.
Hanna Linnove
Asiakas voi tehdä käteistilauksen kotiinsa soittamalla Nordean ympäri vuorokauden auki olevaan asiakaspalveluun tai asioimalla konttorissa.

Pankkijätti Nordean asiakkaat voivat Kainuun ja Pohjois-Savon alueella nyt tilata käteistä suoraan omalle kotiovelleen. Uutta palvelua kokeillaan Kuopiossa, Iisalmessa, Lapinlahdella, Varkaudessa, Kajaanissa, Kuhmossa ja Suomussalmella lokakuun loppuun asti.

"Palvelulla halutaan täydentää nykyistä käteisverkostoa ja varmistaa käteisen saanti kaikille asiakkaillemme turvallisesti", Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan varajohtaja Jani Eloranta perustelee tiedotteessa.

Siitä huolimatta, että käteisen rahan käyttö harvenee, siihen liittyville palveluille on edelleen kysyntää.

Asiakas voi tehdä käteistilauksen kotiinsa soittamalla Nordean ympäri vuorokauden auki olevaan asiakaspalveluun tai asioimalla konttorissa.

Käteisen rahan suosio vähenee Suomessa tasaiseen tahtiin. Nordean viime talvena teettämässä tutkimuksessa yli puolet vastaajista ilmoitti käyttävänsä käteistä vain harvoin tai ei juuri lainkaan. Vain neljä prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä käteistä kaikkiin tekemiinsä ostoksiin.

Rahaa voi tilata 200 eurosta aina 15 000 euroon asti. Käteinen raha voidaan myös toimittaa postivakuutettuna lähetyksenä sovittuun Postin palveluverkoston noutopisteeseen. Noutopisteitä ovat postit tai asiamiespostit, mutta eivät pakettiautomaatit.

"Kotiinkuljetuspalvelussa Posti soittaa ja sopii asiakkaan kanssa etukäteen kotiinkuljetuksen ajankohdan", Eloranta kertoo STT:lle.

Käteisen rahan kotitoimitusta on jo aiemmin kokeillut Aktia yhdessä Postin kanssa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ovi käy Nordeassa jälleen – nyt lähtee talousjohtaja

Nordean uusi konsernijohtaja Vang-Jensen painottaa kulujen karsimista – kilpailijat katsovat, että tuottojakin on saatava lisää

Raha-asiat kiinnostavat suomalaisia – silti vain runsas puolet on varautunut yllättäviin menoihin: "Riski ajautua talous- ja velkaongelmiin"