Talous

Postin tietoliikenneongelma on saatu ratkaistua – palvelut toimivat, pientä hitautta voi olla

Tietoliikenneongelman taustalla oli Postin palveluntarjoajan Tiedon häiriö.
LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Ongelmat vaikuttavat asiakaspalveluun ja viivästyttävät sanomalehtien jakoa.

Posti kertoo kaikkien palvelujensa toimivan taas normaalisti. Tietoliikenneongelman taustalla oli Postin palveluntarjoajan Tiedon häiriö.

"Tieto teki viikonloppuna järjestelmiimme päivityksiä, joissa ilmeni yllättäviä ongelmia. Järjestelmiä ja palveluja käynnistetään nyt uudelleen ja siitä saattaa vielä aiheutua lyhytaikaisesti pientä hitautta", sanoo Sampsa Karjalainen Postin ICT:stä iltapäivällä tiedotteessa.

Häiriön aikana Postin verkkosivut ja asiakaspalvelun chat-linjat eivät toimineet, minkä vuoksi Postin puhelinpalvelu ruuhkautui. Tietoliikenneongelmat vaikuttivat myös osaan Postin pakettiautomaateista ja Postin palvelupisteiden toimintaan.

Lisäksi varhaisjakelu viivästyi ja osittain estyi, koska tiedot asiakkaiden lehtitilauksista sisältävä varhaisjakelun sähköinen jakokirja ei latautunut, kertoi Postin varhaisjakelun aluepäällikkö Eikka Urpilainen STT:lle.

Ongelma häiritsi ainakin Helsingin Sanomien jakelua. Lehti ilmoitti asiasta nettisivuillaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Posti kärjistyvästä työmarkkinatilanteesta: "Paluuta menneeseen ei ole"

Mistä Postin johtamisen ongelmissa oli kyse?

Antti Rinne ehdottaa sanomalehtien ja postin yhteisjakeluyhtiötä: "Kansalaisten perusoikeus on saada kirjeitä ja ehdottomasti myös sanomalehtiä"