Talous

Verohallinto kehottaa: Tarkista verokortin vuosituloraja – liian alhainen veroprosentti jopa joka kolmannella palkansaajalla

Veroprosentti määräytyy koko vuoden tulojen ja vähennysten perusteella.
Jos veroprosentti on liian alhainen, loppuvuoden ansioita verotetaan lisäprosentin mukaan. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Verohallinto muistuttaa verkkosivuillaan palkansaajia tarkistamaan oman veroprosenttinsa ja tekemään tarvittaessa muutosverokortin OmaVero-palvelussa vielä loppuvuodelle.

Verottajan mukaan arviolta jopa joka kolmannen palkansaajan veroprosentti on tällä hetkellä liian alhainen. Jos veroprosentti on liian alhainen, loppuvuoden ansioita verotetaan lisäprosentin mukaan. Veroprosentti määräytyy koko vuoden tulojen ja vähennysten perusteella.

"Oma vuosituloraja kannattaa tarkistaa etenkin silloin, jos omissa palkkatuloissa tai tuloista tehtävissä vähennyksissä on ollut selkeä muutos", sanoo johtava veroasiantuntija Raili Knuutinen Verohallinnosta.

Aamulehti uutisoi aiemmin tänään Verohallinnon ennakoineen, että palkansaajat maksavat veroja poikkeuksellisen suuren määrän tämän vuoden lopussa. Syynä tähän on verokorttiuudistus, jonka myötä käytössä on koko vuodelle vain yksi tuloraja. Sivutuloverokorttia tai palkkakausikohtaisia tulorajoja ei enää ole.

Verokortin tekoa varten palkansaajan pitää aina etukäteen selvittää vuoden alusta kertyneet tulot ja verot, arvio koko vuoden tuloista sekä tiedot mahdollisista vähennyksistä, esimerkiksi matkakuluista ja kotitalousvähennyksestä.

Verokortti kannattaa tehdä sähköisesti OmaVero-palvelussa, Verohallinto sanoo. Kortin voi tehdä myös puhelinpalvelussa tai verotoimistossa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Palvelunestohyökkäyksen kohteena olleet verkkopalvelut ovat palautuneet – hyökkäyksen kohteeksi joutuivat muun muassa poliisin ja Verohallinnon verkkosivut

Verottaja selvittää käsin, kenen tiedot päätyivät toisten kirjeisiin – useimmat virheellisistä kirjeistä näyttävät sekavilta

Virheellisille verokirjeille löytyi syy – ohjelmistovirhe aiheutti häiriön