Talous

Osuustoiminnalla on tänään syntymäpäivä – täyteen 120 vuotta Suomessa

Noin 90 prosenttia aikuisista suomalaisista on jäsenenä jossain osuustoimintayrityksessä.
Jukka Pasonen
Osuuskuntia on usealla eri toimialalla.

Tänään on suomalaisen osuustoiminnan syntymäpäivä. Vuosia tulee täydet 120.

Aate tuli Keski-Euroopasta ja omaksuttiin Suomessa nopeasti.

Nykyään Suomi on maailman osuustoimintavaltaisin maa. Noin 90 prosenttia aikuisista suomalaisista on jäsenenä jossain osuustoimintayrityksessä. Suosituimpia ovat osuuskaupat ja osuuspankit.

Osuustoimintayritysten yhteenlaskettu liikevaihto Suomessa oli vuonna 2018 yli 30 miljardia euroa.

Yhteisessä edunvalvontajärjestö Pellervossa on 235 jäsentä.

Uusin jäsen on 29.9. hyväksytty luovien alojen arvopohjainen työosuuskunta Lilith. Sillä on 400 jäsentä ja liikevaihto on 3,5 miljoonaa euroa. Jäseninä on esimerkiksi graafisia suunnittelijoita, valokuvaajia, esiintyjiä ja kouluttajia, journalisteja sekä audiovisuaalisen tuotannon tekijöitä.

"Mukana on kaiken kokoisia yrityksiä eri toimialoilta metsäteollisuudesta pankkitoimintaan ja paljon myös toistensa kilpailijoita. Osuuskuntaväki on yhteiskunnallisilta ja aatteellisilta juuriltaan moninainen joukko", Osuustoimintakeskus Pellervon toimitusjohtaja Sami Karhu sanoo.

Lisäksi Suomessa on myös noin 1500 vesi-, sähkö- ja laajakaistaosuuskuntaa. Ne ylläpitävät infraa alueilla, jotka eivät ole liiketaloudellisesti kannattavia.

Karhun mukaan aate tukee paikallista omistamista.

"Osuuskuntien lähtökohtana on paikallinen omistaminen. Liiketoimintamalli edellyttää avoimuutta. Päätöksenteon ja sen perusteiden on oltava läpinäkyvää. Osuuskunta myös tarjoaa yksilölle tavan vaikuttaa", Karhu jatkaa.

Suomen osuustoiminnan isänä pidetään Hannes Gebhardia, joka perusti Pellervo-seuran vuonna 1899.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Gebhardin perintö voimissaan

Miksi OP myy vuonna 2017 valmistuneen Vallilan pääkonttorin?

Ruokaketju ei kestä osaoptimointia