Talous

Ulkopolitiikka-lehti: Baltian maat riitelevät Rail Balticasta, vaikka EU on luvannut rahoittaa siitä 85 prosenttia – suomalainen toimitusjohtaja eroaa

Rail Baltica on Baltian läpi kulkeva nopea juna. Rail Baltica kulkisi Tallinnasta Varsovaan.
Rail Baltica kulkisi Tallinnasta Varsovaan. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Baltian maat riitelevät Rail Balticasta, vaikka EU on luvannut rahoittaa siitä 85 prosenttia, kertoo Ulkopolitiikka-lehti. Lehden tietojen mukaan Baltian maiden rautatieyhtiön RB Railin suomalainen toimitusjohtaja Timo Riihimäki on irtisanoutunut tehtävästään, sillä yhtiön omistajavaltiot eivät ole sitoutuneita hankkeen toteutukseen.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus on perunut "toistaiseksi" Suomen päätöksen lähteä mukaan Rail Balticaan. Ulkopolitiikka-lehden saamien tietojen mukaan päätökseen vaikutti olennaisesti yhtiöstä tehty selvitys. Se antoi vahvistusta julkisuudessa esiintyneille ongelmille: omistajat eivät ole tarpeeksi sitoutuneita hankkeeseen, päätöksissä hidastellaan ja toimintaa mikromanageroidaan.

Rail Baltica on Baltian läpi kulkeva nopea juna. Rail Baltica kulkisi Tallinnasta Varsovaan. Rakennusneuvos Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo lehdelle, että Rail Baltica -hanke ei tarvitse Helsinki–Tallinna-tunnelia, mutta tunnelille ei ole toisaalta tarvetta ilman Rail Balticaa.

Juttuun haastatellut asiantuntijat pitävät yksimielisesti epärealistisena liikemies Peter Vesterbackan yksityistä rautatietunnelia Suomen ja Viron välillä, erityisesti aikataulun takia. Silti Vesterbacka vie suunnitelmaa eteenpäin riippumatta Rail Balticasta.

"Ne ovat täysin omia hankkeitaan, vaikka toki tukevat toisiaan", hän sanoo lehdelle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

EU ja Japani taistelevat yhdessä superbakteereja vastaan: "Antibiootteja on käytettävä vain tarvittaessa", terveysministeri ja komissaari vetoavat

Mikrobilääkeresistenssin torjunnalla on kiire

Suomen uskonnonvapaus ja kansallismielisyys