Talous

Lämpöpumput korvaavat öljylämmön päästöt

Pumput säästävät fossiilisia polttoaineita, mutta sähkön käyttö kasvaa.
Markku Vuorikari
Lämpöpumpuilla saadaan säästettyä saman verran päästöjä kuin öljylämmitystaloista niitä lähtee.

Suomeen myydyillä miljoonalla lämpöpumpulla pystytään korvaamaan kaksi miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa eli suurin piirtein öljylämmityskiinteistöjen päästöjen verran, Suomen Lämpöpumppu­yhdistyksestä (Sulpu) kerrotaan.

Maa- tai ilma–vesilämpöpumppu asennetaan arviolta 8 000 öljylämpötaloon vuodessa. Vanhoissa asuinrakennuksissa oli pari vuotta sitten lähes 200 000 öljykattilaa.

Sulpun toiminnanjohtajan Jussi Hirvosen mukaan pumput pienentävät Suomen kasvihuonekaasujen päästöjä kahdeksan prosenttia verrattuna siihen, että pumppuja ei olisi.

Lämmityksen hiilidioksidipäästöt tulevat öljylämmityksestä ja hiilellä, turpeella, kaasulla ja öljyllä tuotetusta kaukolämmöstä sekä sähkölämmityksestä siltä osin, kun sähkö tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Suomessa yli 80 prosenttia sähköstä on hiilineutraalia.

Hirvosen mukaan ilmastomuutoksen torjuminen merkitsee mahdollisimman nopeaa luopumista fossiilisesta polttoaineesta lämmityksessä ja pitkällä tähtäimellä luopumista polttamisesta.

"Tämä merkitsee sitä. että lämmitys muuttuu energiatehokkaammaksi, pois fossiilisesta polttoaineesta, sähköistyy, huomioi lisääntyvät jäähdytystarpeet, käyttää hukkalämpöä ja muuttuu keskitetystä lähienergiaksi."

"Lämpöpumput ovat tulleet kuvaan markkinaehtoisesti. Fossiilisten polttoaineiden vero-ohjaus sataa lämpöpumppujen laariin", Hirvonen sanoo.

"Lämpöpumppu on siltateknologia lämmön ja sähkön välillä, joka pystyy hyödyntämään varastoina järjestelmien vesitilavuuksia, rakennuksia, energiakaivoja sekä jäähdytys- ja lämmitysominaisuutta."

Pumppujen päästövähennyksien laskeminen on Energiateollisuuden mukaan monimutkaista, koska pumpuilla korvataan osittain sähkölämmitystä ja kaukolämpöä. Molemmat lämmitystavat ovat päästökaupassa mukana. Euroopassa on päästökatto, joten pumput eivät vähennä sähkö- ja kaukolämmön päästöjä laskennallisesti lainkaan.

Silloin kun pumpuilla korvataan öljylämmitystä, päästövähennys voidaan laskea yksiselitteisesti. Kiinteistökohtaisen öljylämmityksen osuus oli 2010-luvun puolivälissä 10–15 prosenttia kaikista rakennusten lämmityspäästöistä ja sähkön- ja kaukolämmöntuotannon päästöt yli 80 prosenttia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Miljoonan lämpöpumpun raja rikkoontui Suomessa marraskuussa – mikä on saanut kuluttajat investoimaan niihin jo yli 4 miljardia euroa?

Tutkija kannustaa viljelijöitä: Energiasta voi tehdä tilalleen uuden tuotantosuunnan

Lämpöpumppujen osto kasvoi viidenneksen – nopeimmin nousee ilma-vesilämpöpumppujen suosio