Talous

WWF osallistuu osakkeenomistajana Fortumin yhtiökokoukseen: "Harvinainen mahdollisuus vaikuttaa maapallon 1,5 asteen lämpenemiseen"

Ympäristöjärjestö Elokapinan aktivisti uskoo, että tulevaisuudessa "fossiiliyhtiöistä" ajatellaan samoin kuin tupakkayhtiöistä nykyisin.
Markku Vuorikari
Kivihiilivoimala. Kuvituskuva.

Fortumin maaliskuussa järjestettävässä yhtiökokouksessa yhtiön osakkaat pääsevät ilmaisemaan kantansa siihen, pitäisikö Fortumin yhtiöjärjestykseen kirjata Pariisin ilmastosopimuksen mukainen tavoite maapallon keskilämpötilan nousun rajoittamisesta 1,5 asteeseen.

Asiaa käsitellään yhtiökokouksessa ympäristöjärjestö WWF:n aloitteesta.

WWF on Fortumin osakkeenomistajana tehnyt asiaa koskevan esityksen. Esityksen mukaisesti asia on mukana Fortumin tänään julkistetulla yhtiökokouksen asialistalla, WWF tiedottaa.

”Maailmalla on yleistymässä toimintatapa, jossa vastuulliset sijoittajat, yksityishenkilöt ja järjestöt tuovat yhtiökokouksiin käsiteltäväksi päätösehdotuksia ilmastotavoitteista”, perustelee WWF Suomen oikeudellinen neuvonantaja Raija-Leena Ojanen tiedotteessa.

"Muun muassa Barclays Bankin tämän vuoden yhtiökokouksessa käsitellään aloitetta siitä, että pankki luopuisi fossiiliyhtiöiden rahoittamisesta."

WWF:n mukaan sen esitys yhtiöjärjestyskirjauksesta suo osakkeenomistajille "lakisääteisen mahdollisuuden linjata yhtiön toimintaa fossiilivapaaseen suuntaan".

Ojanen kritisoi WWF:n tiedotteessa julkisessa keskustelussa usein esiintyvää ajatusta, jonka mukaan osakkeenomistajien kuuluu pysytellä taka-alalla eikä ottaa kantaa yhtiön toimintaan.

"Tämä jättää huomioimatta osakkeenomistajille yhtiökokouksessa kuuluvan päätösvallan."

Fortum on ilmoittanut hankkivansa enemmistön saksalaisesta Uniperista, joka omistaa useita kivihiilivoimaloita.

WWF muistuttaa tiedotteessaan, että Fortumin ja Uniperin yhteiset hiilidioksidipäästöt ylittävät Suomen vuosittaiset hiilidioksidipäästöt.

Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää järjestön mukaan sitä, että kivihiilivoimalat ajetaan Euroopassa alas vuoteen 2030 mennessä eikä uutta kivihiilivoimaa oteta käyttöön.

"Fortum näyttää kuitenkin tukevan kivihiilivoiman tuotannon jatkamista Saksassa jopa vuoteen 2038 saakka. Yhtiö suhtautuu hyväksyvästi Uniperin uuden kivihiilivoimalaitoksen Datteln4:n tuotannon käynnistämiseen", WWF:n tiedotteessa huomautetaan.

Datteln4:ää koskevien suunnitelmien myötä Fortum on noussut ympäristöjärjestöjen huomion kohteeksi myös Saksassa. Sadat saksalaiset ovat osoittaneet viime viikkojen aikana mieltään Uniperin uutta hiilivoimalaa vastaan.

”Fortumin toiminta Uniper-kysymyksessä on täysin vastoin yhtiön visiota puhtaasta tulevaisuudesta. Tämä tahraa yhtiön maineen sekä uhkaa Fortumin pitkän tähtäimen menestystä ja horjuttaa sen asemaa sijoituskohteena”, sanoo Raija-Leena Ojanen.

Fortumin toimintaa ovat tänään kritisoineet myös ympäristöjärjestöt Greenpeace ja Elokapina.

Kaksikymmentäviisi järjestöjen aktivistia osoittivat tänään mieltään Fortumin pääkonttorin luona Espoossa yhtiön hiilivoimatuotantoa vastaan.

“Suomella on yksi maailman parhaimmista ilmastotavoitteista. Samaan aikaan Suomen valtionyhtiö Fortum jarruttaa hiilestä luopumista Euroopassa", järjestöt muistuttivat mielenilmaisussaan.

"Valtio-omistajan ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen on korkea aika laittaa Fortumin toimille rajat”, totesi Greenpeacen tiedotteessa ilmasto- ja energia-asiantuntija Olli Tiainen.

Elokapinan aktivisti Outi Leskinen uskoo, että "fossiiliyhtiöt" nähdään tulevaisuudessa samaan tapaan kuin tupakkayhtiöt nykyisin: "pitkään vähättelivät totuutta ja pyrkivät maksimoimaan voittonsa".

Greenpeacen mukaan kahden viikon aikana lähes 2 000 suomalaista on allekirjoittanut ja lähettänyt Fortumille Greenpeacen vetoomuksen, jossa vaaditaan yhtiöltä hiilivoimaloiden sulkemista vuoteen 2030 mennessä.

Lue lisää