Talous

SOK: Valtaosa Prismoista pystytään lakon toteutuessa pitämään avoinna poikkeusjärjestelyillä – PAM laajensi lakonuhkiaan koskemaan myös K-Citymarketeja

Prismojen ohella lakko kohdistuisi helmikuun jälkimmäisellä puoliskolla S-ryhmän logistiikkaan.
Nyt PAMin lakonuhat koskevat sekä Prismoja että K-Citymarketeja. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Valtaosa Prisma-tavarataloista pystytään pitämään auki poikkeusjärjestelyillä, jos Palvelualojen ammattiliiton PAMin Prismoja koskeva lakko toteutuu. Näin arvioi SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine perjantaina STT:lle.

Prismojen ohella lakko kohdistuisi helmikuun jälkimmäisellä puoliskolla S-ryhmän logistiikkaan.

"Tuo merkitsee sitä, että lakosta syntyy verkostoon häiriötä ja katkoksia laajemminkin. Saamme turvattua asiakkaille tärkeimpien isojen tuoteryhmien, kuten lihan, maidon ja vihannesten saatavuuden lakonkin aikana. Sen sijaan yksittäisiä tuotepuutteita varmasti syntyisi", Laine sanoo.

Hänen mukaansa lakko heijastuu Prismoissa erityisesti kotimaisten pienempien toimittajien tuotteiden saatavuuteen. Paikkakuntakohtaisesti tiedot työtaistelun vaikutuksista tarkentuvat lähempänä lakon alkamista.

"Koska lakonuhan piirissä on myös valtakunnallinen logistiikka, lakko vaikuttaisi niin ikään teollisuuteen ja tavarantoimittajiin. Myös ruokahävikki voi kasvaa satojatuhansia kiloja", Laine huomauttaa.

Jos neuvottelut kaupan alan ja kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksista eivät etene, Prismoja koskeva PAMin lakko alkaa torstaina 20. helmikuuta aamulla ja kestää saman viikon perjantain loppuun. S-ryhmän logistiikka ja kuljetusyrityksessä Inex Partnersilla lakko puolestaan alkaisi tiistaina 18. helmikuuta ja kestäisi sen viikon lauantain loppuun.

PAM ilmoitti perjantaina laajentavansa kaupan alan lakonuhkiaan. Uusi lakkovaroitus koskee Keskon varastoja ja kaikkia K-Citymarketeja.

Varastojen lakko alkaisi maanantaina aamukuudelta 24. helmikuuta ja päättyisi perjantain 28. helmikuuta klo 24. K-Citymarketit ovat lakon piirissä torstain 27. helmikuuta aamukuudesta perjantain 28. helmikuuta loppuun asti.

Liitto perustelee uutta lakonuhkaa uusia työehtoja koskevien neuvottelujen hitaalla etenemisellä.

"Neuvottelut eivät ole riittävästi edenneet vuokratyön käytön pelisääntöjen täsmentämisen, elämiseen riittävien työtuntien varmistamisen sekä kiky-tuntien poistamisen osalta", kertoo liiton puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen tiedotteessa.

Lue lisää