Talous

Energia-alan toimihenkilöiden työriitaan saatiin sovintoesitys

Paperiteollisuuden toimihenkilöiden neuvottelut jatkuvat tänään. Pron mukaan toimihenkilöille tarjotaan merkittävästi huonompaa sopimusta kuin työntekijöitä edustavalle Paperiliitolle.
LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Sovittelua Ammattiliitto Pron ja Metsäteollisuus ry:n välisessä kiistassa jatketaan valtakunnansovittelijan toimistolla keskiviikkona kello 18, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen kertoi.

Energia-alan toimihenkilöiden työriidassa on jätetty sovintoesitys. Asiasta kertovat Ammattiliitto Pro ja Energiateollisuus tiedotteissaan sekä sivutoiminen sovittelija Jukka Ahtela Twitterissä. Ahtelan mukaan vastauksia esitykseen odotetaan keskiviikkona kello 20.

Sovitteluissa valtakunnansovittelijan toimistolla ovat olleet mukana työnantajapuolelta Energiateollisuus ja työntekijöitä edustavat Ammattiliitto Pro ja Konepäällystöliitto.

Sovintoa on yritetty saada aikaiseksi joulukuusta 2019 lähtien. Sovittelija jätti sovintoesityksen 12-tuntisen neuvottelun jälkeen myöhään tiistai-iltana.

Ammattiliitto Pro ja Konepäällystöliitto uhkaavat työtaistelulla ennalta määrätyissä yrityksissä perjantain ja lauantain välisestä yöstä alkaen. Lakko koskisi toteutuessaan noin 500:aa toimihenkilöä ja vaikuttaisi sähkönjakeluun sekä energiantuotantoon.

Lakonuhka väistyy, jos Pron, Konepäällystöliiton ja Energiateollisuuden hallinnot hyväksyvät sovintoesityksen.

Malinen: "Neuvottelutulos oli lähellä"

Pron puheenjohtajan Jorma Malisen mukaan neuvottelutuloksen syntyminen liippasi jo läheltä.

"Neuvottelutulos oli todella lähellä, mutta siellä oli muutamia sellaisia seikkoja, jotka olisimme olleet valmiita hyväksymään, mutta työnantajapuoli ei päässyt tarpeeksi lähelle. Silloin se tietysti tarkoittaa sitä, että sovittelija Ahtelan piti jättää sovintoesitys asiassa", Malinen kertoi tiistai-iltana STT:lle.

Pron neuvottelukunta ja hallitus käsittelevät sovintoesityksen keskiviikkona. Malisen mukaan Pron kipukysymykset neuvotteluissa liittyivät työaikaan ja palkkaukseen, kuten muillakin aloilla työmarkkinakierroksella.

"Se, että miten näitä ratkaistaan, niin ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että jokainen sopimus on sisällöllisesti hieman erilainen. Samanlaista näyttää olevan kustannusvaikutus, mikä asettuu siihen 3,3 prosenttiin kahdelta vuodelta", Malinen totesi kommentoimatta sovintoesityksen sisältöä tarkemmin.

Energiateollisuuden työmarkkinajohtaja Kari Laaksonen sanoi tiistai-iltana STT:lle, että taakse jäävät neuvottelut olivat hankalat.

"Neuvotteluja käytiin rakentavassa hengessä ja ratkaisuun pyrittiin. Hyvin tiukkaa ja vaikeaa vääntöä siinä on ollut."

Neuvottelutuloksen karkaamista Laaksonen kommentoi toteamalla, että neuvotteluissa on pysytty päättäväisinä.

"Olemme olleet päättäväisiä omissa kannoissamme ja etsineet kompromisseja. Lopulta me ne löysimme."

Paperiteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksesta ei saatu sopua, sovittelu jatkuu keskiviikkona

Paperiteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksesta ei saatu sopua vielä tiistaina. Sovittelua Ammattiliitto Pron ja Metsäteollisuus ry:n välisessä kiistassa jatketaan valtakunnansovittelijan toimistolla keskiviikkona kello 18, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen kertoi STT:lle.

Työnantajapuolen asettama työsulku jatkuu toistaiseksi, ja Pron ilmoittamat lakot alkavat torstaiaamuna, jos sopimusta ei saada aikaan ennen sitä.

Myöhemmin illalla Malinen arvioi Pron verkkosivuilla, että neuvottelut ovat ajautumassa umpikujaan. Työnantajapuoli tarjoaa hänen mukaansa toimihenkilöille merkittävästi huonompaa sopimusta kuin työntekijöitä edustavalle Paperiliitolle.

"Työnantaja hylkää jääräpäisesti kaikki ehdotukset niin sanottujen kiky-tuntien poistamisesta sekä kohtuullisesta palkankorotustasosta", Malinen viestitti.

Paperiliiton sopimus hyväksyttiin maanantaina, ja siinä kiky-tunnit poistuivat. Vastineeksi paperi-, kartonki- ja sellutehtaiden vuotuinen käyntiaika piteni 24 tunnilla.

Lue lisää