Talous

Teknologian- ja kemianteollisuuden toimihenkilöille sopimus

Sopimukset koskevat 67 000 ylempää toimihenkilöä.
Pekka Fali
Kraton valmistaa Oulussa mäntyöljyä.

Työmarkkinajärjestöt ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen teknologian- ja kemianteollisuuden ylemmille toimihenkilöille.

Työntekijäjärjestö Ylemmät Toimihenkilöt YTN sekä työnantajia edustavat Teknologiateollisuus ja Kemianteollisuus tiedottivat ratkaisustaan torstaina. Sopimuskaudella alojen ansiot nousevat noin 3,3 prosenttia ja palkattomat kiky-tunnit poistuvat.

Kummassakin sopimuksessa kiky-tuntien tilalle on etsitty korvaavia malleja. Teknologiateollisuus kertoo, että jatkossa työnantaja voi tietyissä tilanteissa osoittaa ylemmälle toimihenkilölle 16 tuntia lisätyötä sekä sijoittaa yhden koulutuspäivän vapaapäivälle. Näistä kaikista tunneista maksetaan peruspalkka ilman lisiä tai korotuksia.

"Työaikaratkaisu räätälöitiin juuri tälle henkilöstöryhmälle sopivaksi", järjestön neuvottelujohtaja Jarkko Ruohoniemi kertoo tiedotteessa.

YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki sanoo tiedotteessa olevansa tyytyväinen, että ensimmäiset sopimukset on vaikealla liittokierroksella saatu ja suma lähtee vihdoin purkautumaan. Lisäksi Hankamäen mukaan jäsenistön kannalta tärkein tavoite toteutuu, kun kiky-tunnit poistuvat sopimuksista.

"Inflaatioennusteisiin peilaten palkankorotukset pitänevät ylempien toimihenkilöiden ostovoiman ennallaan."

Kemianteollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä puolestaan kiittää palkansaajajärjestöä hyvästä neuvotteluhengestä.

"Neuvotteluja YTN:n kanssa leimasi koko prosessin ajan erittäin hyvä henki, joka edesauttoi yhteisen ratkaisun löytymistä ilman työtaistelu-uhkia", Etu-Seppälä sanoo tiedotteessa.

YTN:n ja Teknologiateollisuuden välinen sopimus koskee noin 61 000 ylempää toimihenkilöä ja se on teollisuuden toiseksi suurin työehtosopimus. YTN:n ja Kemianteollisuuden välisen sopimuksen piirissä on noin 6 000 ylempää toimihenkilöä.

Lue lisää