Talous

Diabetes ja ylipaino kuriin veroilla? WHO haluaa sokerijuomat nykyistä kalliimmiksi

Maailman terveysjärjestö WHO haluaa sokerijuomat verolle liikalihavuuden ja diabeteksen lisääntymisen takia.
WHO kehotti tiistaina valtioita verottamaan sokerijuomia, koska on näyttöä hinnannousun vaikutuksesta juomien kulutukseen. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

WHO kehotti tiistaina valtioita verottamaan sokerijuomia, koska on näyttöä hinnannousun vaikutuksesta juomien kulutukseen. WHO:n mukaan 20 prosentin hinnannousu vähentäisi kulutusta 20 prosenttia.

Järjestö vetoaa valtioihin sanomalla, että verotus voisi pelastaa ihmishenkiä. Järjestö arvioi toissa vuonna, että lähes 40 prosenttia maailman aikuisista on ylipainoisia.

Diabetes puolestaan aiheutti suoraan 1,5 miljoonaa kuolemaa vuonna 2012, ja epäsuorasti vielä enemmän.

Suomessa on tällä hetkellä käytössä makeisvero, joka poistuu ensi vuoden alussa EU-komissiolle tehtyjen kanteluiden vuoksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Sokerilimun lipittäminen ei kannata – tutkimus: Vaihda se kahviin tai teehen, niin vähennät diabetesriskiäsi

WHO: Juomaveden mikromuovin määrä ei vielä terveysriski ihmisille – tulevaisuuden riski aiotaan selvittää

Ennen diabeetikko punnitsi ruokansa keittiövaa'alla ja vältteli sokeria – "Piti löytää jopa sokeriton sinappi"