Talous

Gold&Green valloittaa Euroopan Ruotsista käsin: Nyhtökauran valmistus naapurimaassa alkaa ehkä jo tänä vuonna

Järvenpään tehdas toimii täydellä teholla vuoden loppuun mennessä. Toimitusjohtaja Maija Itkonen ei tiedä mitä tehdään, jos sekään ei riitä vastaamaan suomalaiseen kysyntään.
Kari Salonen
Nyhtökauran teollinen valmistus alkoi Järvenpäässä keväällä 2016. Gold&Green Foods aikoo pitää tuotekehittelyn Suomessa, ja moni uusi idea on odottamassa lanseerausta.

Elintarvikekonserni Paulig aloittaa Nyhtökauran valmistuksen Ruotsissa mahdollisesti jo tämän vuoden aikana.

"Pauligin toimesta olemme menossa Pohjois-Eurooppaan Ruotsista alkaen. Ruotsiin on Pauligin voimin tuossa tehdas, jota parhaillaan rakennetaan. Toivottavasti tämän vuoden aikana tai ensi vuoden alussa viimeistään saadaan hommat pyörimään", sanoo Gold&Green Foodsin toimitusjohtaja Maija Itkonen.

Nyhtökaura on Gold&Green Foodsin tuote. Paulig osti yhtiön osakkeista 51 prosenttia syksyllä tavoitteena tuotantomäärien nostaminen ja Nyhtökauraa vieminen kansainvälisille markkinoille.

Pauligin vastatessa Ruotsin tuotantolaitoksen perustamisesta keskittyy Gold&Green Foods Itkosen mukaan Järvenpäässä sijaitsevan tehtaan kasvattamiseen.

"Suuret nousut ovat sielläkin meneillään. Intensiivisesti lyömme loppuun prosessin palasia, ja kasvatamme sitä niin paljon kuin suinkin saamme irti", Itkonen sanoo.

Itkosen mukaan suunnitelmissa on viedä Ruotsin tehtaan tuottamaa Nyhtökauraa Ruotsin ja Pohjois-Euroopan markkinoille. Suomeen ei länsinaapurista Nyhtökauraa riitä, Järvenpään tehtaan Nyhtökauran pitäisi vastata kotimaiseen kysyntään. Järvenpään tehtaan odotetaan pyörivän täydellä kapasiteetilla tämän vuoden loppuun mennessä. Tarkkoja tuotantomääriä Itkonen ei halua kertoa.

Itkoselta kysytään usein koska Nyhtökauraa saadaan kauppojen hyllyille niin paljon, ettei se lopu välittömästi kesken. Siihen kysymykseen Itkonen ei osaa vastata tarkasti.

"Emme voi tietää kuinka isosta muutoksesta koko asiassa on kyse. Jos kaikki päättävät vaihtaa jauhelihan Nyhtökauraan, niin meillä on matkaa siihen että kaikki saisivat sitä."

Myös se on epäselvää, mitä Gold&Green Foods aikoo tehdä, jos Järvenpään tehdas ei pysty täydellä kapasiteetillakaan vastaamaan kotimaiseen Nyhtökauran kysyntään.

"Jos puhutaan siitä, kuinka monta tehdasta tämä yhtiö aikoo rakentaa, niin sitä minä en tiedä. Tämä on kuitenkin lähinnä teknologiafirma, joka on laittanut tuotannon pystyyn ensisijaisesti pilotointimielessä, jotta saadaan näytettyä, että tällainen tuote on olemassa ja sitä voi valmistaa. Suoraan sanoen emme ole osanneet ajatella niin pitkälle, että jos nämäkään volyymit eivät riitä. Silloin olemme uuden tilanteen edessä."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lässähtikö kasvisbuumi? – Härkiksen ja nyhtiksen valmistajien myynti kääntyi laskuun

Kahvipussista käyttötavaraa – Vihdissä kerättiin viikossa lähes tuhat kahvipussia uusiokäyttöön

Näin meillä syödään: Kuntosalilla voi käydä myös kasvisten voimalla – ”Maksan mielelläni enemmän kasvisruuasta”