Talous

Joka neljäs suomalainen töissä julkisella sektorilla

1990-luvulla Suomen julkisen sektorin kasvu notkahti. Suomen julkisen sektorin osuus koko taloudesta on edelleen EU:n suurimpia.
Lauri Salminen
Suomessa ja muissa pohjoismaissa julkisen sektorin kokoa kasvattavat muun muassa kattavat julkiset terveyspalvelut.

Suomen julkinen sektori on viimeksi kuluneina vuosikymmeninä kasvanut. Tammisto-yhtiöiden toimitusjohtaja Markku Heinonen moitti tiistaina MT:n verkkolehden jutussa julkista sektoria ylisuureksi ja totesi, että "julkinen sektori on viisinkertaistunut 40 vuodessa".

Heinonen korjaa tarkoittaneensa julkisella sektorilla työskentelevien henkilöiden määrää 1950-luvulta lähtien. Hän viittaa Elinkeinoelämän valtuuskunnan raporttiin "Hyvinvointivaltio numeroina", jossa todetaan julkisen sektorin työllisyyden yli nelinkertaistuneen 1950-luvun alusta.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savelan mukaan julkisen sektorin osuus työllisistä on hyvä mittari julkisen sektorin koon kehitykselle. Vuonna 1975 julkisella sektorilla työskenteli 370 300 henkilöä. Vuonna 2014 määrä oli 625 300 henkilöä.

40 vuotta sitten julkinen sektori antoi töitä 15,9 prosentille työntekijöistä. Vuonna 2014 osuus oli 25 prosenttia. Korkeimmillaan se kävi 26,9 prosentissa vuonna 1994.

Muillakin mittareilla julkisen sektorin kasvu notkahti 1990-luvun alussa lamavuosina.

Julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta oli 40 vuotta sitten 15,2 prosenttia. Viime vuosina osuus on ollut 21 prosentin tienoilla.

Lukujen vertailuissa on huomioitava, ettei ole yksiselitteistä, mitä julkiseen sektoriin lasketaan mukaan. Luvut vaihtelevat sen mukaan, otetaanko laskuihin julkiset liikelaitokset ja yritykset, joissa kunnilla tai valtiolla on omistusosuuksia. Tilastokeskuksen lukuihin lasketaan mukaan vain pieni osa julkisista liikelaitoksista ja yrityksistä.

Euroopan unionin maiden vertailussa Suomen julkisen sektorin koko asettuu tilastokärkeen kuten muillakin pohjoismailla. Suomen julkisten kulutusmenojen osuus bruttokansantuotteesta oli viime vuonna 24,6 prosenttia. Se oli EU:n neljänneksi korkein. Kärkisijaa piti Tanska 26,2 prosentilla.

MT:n juttu: "Ylisuuri julkinen sektori Suomen suurin ongelma"

Lue lisää