Talous

Kaasuvuoto Stora Enson Veitsiluodon sellutehtaalla, viisi altistunutta sairaalaan

Kemissä yksi ihminen on joutunut sairaalahoitoon ja neljä tarkistettavaksi, kun Stora Enson Veitsiluodon-sellutehtaalla sattui aamulla rikkivetykemikaalin vuoto.
Hätäkeskus sai hälytyksen Veitsiluodon tehtaalle noin puoli kahdeksalta aamulla. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ

Pelastuslaitoksen mukaan sairaalahoitoon joutuneen altistuminen oli vakava, mutta loukkaantuneen tilasta ei ole tarkempia tietoja.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että osa sellutehtaan tiloista on evakuoitu ihmisistä ja eristetty. Evakuoituja on arviolta muutamia kymmeniä.

"Ei ole enää mitään räjähdysvaaraa, eikä ulkopuolisille ole varaa", kuvaa tilannetta päällikköpäivystäjä Harri Paldanius Lapin pelastuslaitokselta

Rikkivetyä on kuitenkin vielä jonkin verran tehtaan sisätiloissa, ja pelastuslaitos tuulettaa hajukaasuja pois.

"Koetamme saada kaasuja ohjattua hallitusti ulos", Paldanius kertoo.

Pelastuslaitoksen mukaan rikkivetykaasulle altistui lisäksi neljä ihmistä. Myös heidät on kuljetettu sairaalaan tarkistettaviksi.

Tehtaanjohtaja Juha Mäkimattila Stora Ensolta kertoo, että turma sattui korjaustoimien yhteydessä. Pelastuslaitoksen mukaan kyse oli ilmeisesti putkirikosta tai -vuodosta, jonka vuoksi rikkivetyä pääsi putkesta sisätiloihin.

Hätäkeskus sai tehtaalle hälytyksen noin puoli kahdeksalta aamulla. Pelastuslaitos on jo tarkistanut tehtaan tilat.

Rikkivetykaasu on hengitettäessä myrkyllistä.

Lue lisää

Suomen Yrittäjät ja Koneyrittäjät: Stora Enso polkee maksuaikalakia – maksut koneyrittäjille tuplataan 60 päivään

Stora Enso investoi Anjalankoskelle ja Nymöllaan 47 miljoonaa euroa

"Ruotsissa eläimiä jää junien alle hämmentävän paljon" – hirviä kuolee naapurimaan radoilla vuodessa yli tuhat, Suomessa 75

Stora Enso myy Sachsenin sanomalehtipaperitehtaan Saksassa – sveitsiläinen Model Group ryhtyy valmistamaan tehtaalla aaltopahvia