Talous

Kaslink tuo markkinoille kaurapohjaiset tuotteet - tulevaisuudessa kaupan maitohyllystä putoaa sana maito

Kouvolalaismeijeri ja elintarvikeyhtiö Kaslink rakensi uuden tuotantolinjan kaurapohjaisille tuotteille.
Jaana Kankaanpää
Sininen pressuseinä eristi katseilta Kaslinkin uuden kaurapohjaisten tuotteiden tuotantolinjan. Toimitusjohtaja Tuomas Kukkonen kertoo suunnitelmista viedä jatkossa Aito-kaurapohjaisia tuotteita kotimaan lisäksi vaikka junakuljetuksilla Kouvolasta Kiinaan: iskukuumennettu kauramaito säilyy 12 kuukautta.

Maidon juonti vähenee, kasvispohjaisten elintarvikkeiden kysyntä kasvaa. Kouvolassa toimiva elintarvikeyhtiö ja meijeri Kaslink tuo vuoden loppuun mennessä markkinoille 10–20 uutta kaurapohjaista tuotetta.

"Tuomme kuluttajille vaihtoehdon maidolle, kun ryhdymme tekemään kasvispohjaisia tuotteita", perustelee kouvolalaisen Kaslinkin toimitusjohtaja Tuomas Kukkonen yhtiön päätöstä luoda kauratuotteille oma tuotantolinjansa Kouvolaan.

Kaslink toimittaa arvionsa mukaan seuraavien viikon–kahden aikana ensimmäiset Aito-kauratuotteensa kauppoihin. Kaslinkilla kaura valikoitui maitoa korvaavaksi viljatuotteeksi. Kaurasta ja muista viljalajeista pystyy tekemään samoja tuotteita kuin maidostakin. Muualla maailmassa soija on korvannut maitoa.

Kaslinkin Aito-kauratuoteperheen ensimmäiset tuotteet ovat nestemäisiä: juomia ja ruuanlaittotuotteita.

Kaslink aloitti yksityisenä, perheomisteisena meijeriyrityksenä vuonna 2001. Kasvispohjaiset kauratuotteet kertovat Kukkosen mukaan kulutuksen muutoksesta. Kaslinkin markkinointi- ja viestintäjohtaja Juha-Petteri Kukkonen vakuuttaa, että maitotuotteetkin pysyvät tuotannossa: "Tarjoamme nyt kuluttajille mahdollisuuden ostaa myös maidoton vaihtoehto. Kuluttaja päättäköön."

Tuomas Kukkosen arvion mukaan kasvipohjaisten elintarvikkeiden kulutus on tullut jäädäkseen. Murrosaika koskee koko elintarviketeollisuutta ja kaikkia valmistajia: jos yritykset eivät vielä tee kasvispohjaisia tuotteita, ne ainakin suunnittelevat niitä. Maidonjuonti vähenee, kasvipohjaisten elintarvikkeiden kulutus kasvaa.

"Kaupan maitohyllystä putoaa sana maito. Jäljelle jää hylly, jossa on myös kaurapohjaisia tuotteita", Tuomas Kukkonen kuvaa muutosta.

Kaslinkilla on kymmeniä omia maidontuottajia. Yhtiö valmistaa omalla brändillä Maire-maitoa, ja kaupoille se on toiminut vuosia private-label -tuottajana.

"Omille maidontuottajillemme tiedotimme (kaurapohjaisten tuotteiden) valmistuksen aloittamisesta muutama viikko sitten. He pitivät sitä positiivisena asiana, osa maidon tuottajistamme viljelee myös viljaa", Tuomas Kukkonen kertoo palautteesta.

Kolmannes yhtiön maidonhankinnasta on omilta tuottajilta, lopun ollessa niin sanottua kivi maitoa – kilpailuviraston päätöksellä Valiolta. Juha-Petteri Kukkonen muistuttaa, että yhtiöllä on käytössään yli 200 eri raaka-ainetta, joista maito on yksi. Raaka-aineiden kotimaisuusaste on yli 90 prosenttia ja kaura on suomalaista.

Kasvispohjaisista tuotteet muodostavat Kaslinkille kolmannen tuotantolinjan maitopohjaisten juomien ja välipalojen sekä ruuanlaittotuotteiden rinnalle.

Kauranjalostuslinjasto oli vielä alkuviikosta sinisellä pressulla eristetty muista tuotantotiloista. Tuotantoprosessi on liikesalaisuus, jota ei avattu MT:llekaan. Kaurapohjaisten tuotteiden markkinoita kotimaassa ja ulkomailla Kaslink on tunnustellut laajasti Aasiaa myöten.

"Kasvipohjaisten tuotteiden markkinat kasvoivat Euroopassa viime vuonna 40 prosenttia. Kun tuotteiden säilyvyys on hyvä, ei ole esteitä viedä vaikka Kiinaan saakka."

Lue koko juttu perjantaina ilmestyneestä Maaseudun Tulevaisuudesta (MT 5.5.2017).

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomalainen vilja ei ole bulkkitavaraa

Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi yritysoston: Fazer ostaa Kaslinkin

Tutkimus: Kauran syönti on tuplaantunut – puuro pitää yllä mielikuvaa edullisuudesta, vaikka esimerkiksi kaurajuoma on maitoa kalliimpaa