Talous

KHO piti markkinaoikeuden päätöksen voimassa: Valiolle 70 miljoonan euron sakot

Seuraavina jonossa kilpailijoiden yli sadan miljoonan korvausvaatimukset.
Kimmo Haimi
Minna Luoto poimi maaliskuussa maitotölkkejä linjalta tarkistuspunnitukseen Valion Riihimäen meijerissä.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Valio on käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa ja syyllistynyt perusmaidoissa saalistushinnoitteluun vuosina 2010–2012.

Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) päätti joulukuussa 2012, että Valio on käyttänyt määräävää markkina-asemaansa väärin ja syyllistynyt perusmaidoissa saalistushinnoitteluun vuosina 2010–2012.

Markkinaoikeus piti KKV:n päätöksen voimassa ja langetti vuonna 2014 Valiolle 70 miljoonan euron sakon.

Markkinaoikeuden mukaan Valiolla oli yksityiskohtainen suunnitelma Arla Ingmanin syrjäyttämiseksi maitomarkkinoilta hinnanalennuksilla.

Valio valitti markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO päätti, ettei Valion tarvitse maksaa sakkojaan ennen kuin sen valitus on ratkaistu KHO:ssa tai asiassa annetaan toinen määräys.

Valion kilpailijat vaativat Valiolta saalistushinnoittelusta yhteensä yli sadan miljoonan euron korvauksia.

Maaseudun Tulevaisuus kertoo asiasta lisää päivän mittaan.

Lue aiheesta lisää:

Arlan Kiskola: Vahingonkorvausvaatimusta mietitään

Valion Kaunisto: KHO:n päätös ei vaikuta tuottajahintaan

Tällainen on vuosia kestäneen maitoriidan historia

Lue lisää

Elintarviketeollisuudessa toimitusjohtajalla iso palkka olipa yhtiö pieni tai suuri

Valio oikoo Oatlyn väitteitä ja tunnistaa huomiota hakevan tyylin – ”Me keskitymme omaan tekemiseemme”

Maitoa arvostelevan Oatlyn kauramäski käytetään sikojen rehuksi – MTV:n Uutisaamussa ihmeteltiin myös, miksi kauran ravinteita ei saada siirretyksi kaurajuomaan

Valion yllätys sokerihiirille: Kehitti suklaan, joka maistuu suklaalta, mutta sokeria on kolmannes vähemmän