Talous

MTK juhlii 100 vuottaan yhteistyökumppaneiden kanssa

Pääyhteistyökumppaneina yhdeksän maa- ja metsätalouden kanssa tekemisissä olevaa yritystä.
MTK:n satavuotisjuhlia vietetään eri puolilla Suomea.

MTK 100 -juhlavuoden valtakunnallisia yhteistyökumppaneita ovat HK Scan Finland, Isku, K-ryhmä, Lähi-Tapiola, Nordea, Raisio, Valio, Valtra ja Yara.

Pääyhteistyökumppaneina ei ole suoraan keskenään kilpailevia yrityksiä. Esimerkiksi lihataloista mukana on vain HK. Toinen suuri lihatalo Atria on puolestaan mukana Syödään yhdessä -teemavuodessa, jossa myös MTK on vahvasti mukana.

Muita MTK:n juhlavuoden yhteistyökumppaneita ovat Apetit, Hankkija, Metsä Group, OP-ryhmä, Ponsse, ST1 ja Teboil. Kulttuuritoiminnan yhteistyökumppanina on Maaseudun Sivistysliitto. Tapahtumakohtaisten yhteistyökumppaneiden määrä voi kasvaa vuoden aikana.

Pääyhteistyökumppanit voivat halutessaan olla esillä kaikissa MTK:n juhlavuoden valtakunnallisissa tapahtumissa. Muut juhlavuoden yhteistyökumppanit ovat esillä yksittäisissä tapahtumissa.

Alueellisissa tapahtumissa voi olla muitakin kumppaneita kuin valtakunnallisissa tapahtumissa.

Yhteistyökumppanit mahdollistavat osaltaan laajamittaisen juhlavuoden ohjelman toteuttamisen, MTK:n viestintäjohtaja Klaus Hartikainen sanoo.

"Olemme keskustelleet yhteistyökumppaneiden kanssa siitä, että heidän tavoitteensa ja viestintänsä sopivat yhteen juhlavuotemme pääviestien kanssa. MTK:n juhlavuoden teemana on ammattiylpeys. Pääviestimme ovat kasvu, maalaisjärki ja kiitos."

MTK lähetti kumppanuuskutsun viime vuonna kymmenille yrityksille. Kumppanuudet valikoituivat kutsuun vastanneiden kanssa käydyissä neuvotteluissa.

Yhteistyökumppanuuksilla ei ole vaikutusta MTK:n edunvalvontaan, eivätkä ne rajoita MTK:n muuta yhteistyötä yritysten, järjestöjen ja hankkeiden kanssa.

MTK:lla on juhlavuotta varten oma kasvutarinoita.fi -sivusto. Sivustolla on tapahtumakalenteri.

Aiheet MTK 100
Aiheeseen liittyvät artikkelit

MTK:n perustamiskokouksesta 100 vuotta

Suurimmat ilot ja surut – MTK:n entiset puheenjohtajat kertovat, mitä johtotehtävistä jäi mieleen

Lapin talvi sanelee Guttormin tilan kasvukauden