Talous

Oma loma-asunto voi olla myös bisnes – näin panet mökkisi tuottamaan

Jos mökillä ei ehdi viettää aikaa, sen voi myös vuokrata lomalaisille. Ammattilaisen ohjeilla pääsee alkuun.
Jaana Kankaanpää
Sari Hyvärinen opetteli mökkivuokrauksen perusasiat kantapään kautta. Prosessin myötä syntyi myös Mökkivuokraajan käsikirja.

Suomessa on yli puoli miljoonaa mökkiä. Mökkejä ei enää rakenneta samaan tahtiin kuin aiemmin, vaikka lomailuun käytetty aika ja raha lisääntyvät.

Vapaa-ajan merkitys on korostunut, ja siihen käytetään enemmän rahaa. Nykyään haetaan helppoutta, mukavuutta ja vaihtelua.

Nyt majoituspalveluiden ostaminen on voimakkaassa kasvussa. Niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin vapaa-ajan matkustajat majoittuvat mielellään vuokramökkeihin. Ei ihme, että myös oma mökki alkaa houkuttaa tulonlähteenä ainaisten laskujen sijaan.

Oman mökin vuokraamista ulkopuolisille harkitsevan on syytä laittaa mökkiin muodostunut henkilökohtainen side sivuun. Loma-asuntoa tulee tarkastella objektiivisesti.

Mökin sijaintiin ei voi vaikuttaa mutta kuntoon voi: Korjata repsottavat, uusia hajonneet paikat. Varmistaa, että lomailu on mukavaa ja helppoa – aidosti lomaa.

Harva haluaa ryhtyä aukomaan viemäreitä juuri asetuttuaan mukavasti riippukeinuun lukemaan kirjaa.

Irtaimistosta on hyvä poistaa turha ja tarpeeton. Se helpottaa myös puhtaanapitoa.

Tavaroita läpikäydessä kannattaa varmistaa, että kaikki tarvittava mukavaan mökkeilyyn löytyy. Henkilökohtaiset tavarat voivat tuoda persoonallisen lisän sisustukseen, mutta haluaisitko sinä katsella mökin omistajan lasten rippikuvagalleriaa lomallasi?

Jos oman mökin arvo askarruttaa, kannattaa muistaa, että jokaisessa mökissä on jotain hyvää. Sijaitseeko mökki lähellä palveluita tai kenties erämaan rikkumattomassa rauhassa? Onko upeiden kulttuuritapahtumien läheisyydessä tai löytyykö läheltä huikea sieni- ja marjametsä?

Veden läheisyys on aina iso lisäarvo, ja saunaa kaivataan täydentämään mökkeilyelämystä. Mökit ovat yksilöitä, kuten sen vieraatkin. Se mikä ei toista miellytä, on toisen mielestä huippujuttu.

Ennen vuokrausta kiinteistöstä ja sen irtaimistosta pitää ottaa valoisat, tarkat ja informatiiviset valokuvat. Hyvät kuvat ovat myös realistiset, eivätkä ne luo kohteestaan vääriä mielikuvia. Jos epäilet omia kuvaustaitojasi, turvaudu ammattilaisiin.

Mökistä kannattaa antaa vuokraajille tarkat tiedot: sijainti ja koordinaatit, neliöt, huoneet, varustelutaso. Vuokraajalle on tärkeää, mitä kaikkea kuuluu vuokraan: grillin kaasu, saunan polttopuut, taloussähkö, onko kaivon vesi juomakelpoista ja onko rannassa hiekkapohja. Entä millaisia palveluita on lähellä? Kuuluvatko liinavaatteet vuokraan ja kuka vastaa loppusiivouksesta?

Kaikki tärkeä tieto kannattaa koota talon omaan mappiin. Sinne kuuluvat mökin koordinaattien lisäksi tiedot yhteyshenkilöstä, jolle soittaa vaikkapa takan kanssa ilmenevistä pulmista. Myös käyttöohjeet, alueiden kartat ja lähellä olevien palveluiden esitteet on hyvä koota yksiin kansiin.

Vieraita kiinnostavat esimerkiksi kalastus- ja metsästysmahdollisuudet. Lisäpalveluina voit tarjota vaikka soutuveneen vuokralle tai tuoreet sämpylät mökille toimitettuna.

Mökin vuokra-aika kannattaa pohtia ennakkoon. Siihen vaikuttaa se, kuinka paljon haluat itse viettää aikaa paikassa ja kuinka usein jaksat käydä tarkistamassa kiinteistön kunnon, vastaanottamassa vieraita ja siivoamassa jälkiä.

Vuokran suuruutta arvioidessa auttaa vertailu vastaavan kaltaisiin mökkeihin. Usein hinnoittelussa erottuvat sesonki- ja hiljaisten kausien hinnat.

Laskentaan on erilaisia nyrkkisääntöjä, mutta niiden soveltamisessa kysyntä ja tarjonta harvoin kohtaavat. Siksi toteutunut vuokrahinta on paras vertailulähtökohta.

Vuokran maksun voi ottaa etukäteen tai esimerkiksi jakaen sen varaus- ja loppusummaksi. Voi olla viisasta pitää kokonaan oma tilinsä mökin rahaliikenteelle, jolloin mökin kirjanpito näkyy tiliotteella.

Vuokralaisten löytämistä helpottaa markkinointi.

Välittäjät julkaisevat provisiota vastaan mökistä yleensä perustiedot ja kuvia. Omistajan hoidettavaksi jää yhteydenpito ja käytännön työt.

Välittäjien provisio vaihtelee kolmen ja 30 prosentin välillä. Markkinoinnin voi hoitaa myös itse, ja siinä auttavat internet ja sosiaalinen media.

Yhteydenpito asiakkaisiin on asiakaspalvelua. Siinä tärkeintä ovat ystävällisyys ja tavoitettavuus. Puhelimeen ja sähköpostiin kannattaa vastata nopeasti ja pitää itsellä ylhäällä varatut ajat, kenties myös julkaista varaustilanteesta kertova kalenteri mökin tiedoissa.

Vieraiden vastaanotto on tärkeä hetki. Tervetulleeksi toivottaminen, matkustajailmoitusten täyttäminen ja avainten luovuttaminen ovat luottamuksen ja välittämisen osoitus.

Myös vierailun päättymiseen tarvitaan selvät pelisäännöt esimerkiksi siitä, miten vieraiden tulee siivota mökki ja kuka tarkastaa kiinteistön vieraiden lähdön jälkeen.

Kirjoittaja Sari Hyvärinen vuokraa omaa mökkiään ja muutamia muita, on kirjoittanut Mökkivuokraajan käsikirja -kirjan ja on Maaseudun Tulevaisuuden kolumnisti.

Lue lisää