Talous

S-ryhmän Alarotu: "Suhtaudumme syytöksiin tuottajahintojen alentamisvaatimuksista vakavasti"

Talous 10.01.2017

SOK vakuuttaa selvittävänsä asiaa ja painottaa, että tuottajahintoihin ei kajota.


Kari Salonen
S-ryhmä aloitti ensimmäisen osan alennuskampanjastaan viime vuonna.

"Pohjanmaalla esiin tulleet kasvisten hinnanalentamisvaatimukset eivät ole linjaustemme mukaisia. Suhtaudumme syytöksiin vakavasti ja selvitämme tilannetta", toteaa kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu SOK:sta MT:lle tiistaina aamupäivällä.

S-ryhmän viikonloppuna käynnistämä kasvisten halpuuttamiskampajan sai erikoisia piirteitä, kun Pohjamaalla ilmeni tapauksia, joissa kaupan sisäänostajat olivat ottaneet yhteyttä tuottajiin ja vaatineet hintojen alentamista halpuuttamisen takia.

Kampanjan käynnistettäessä S-ryhmän johto vakuutti, ettei halpuuttaminen vaikuta tuottajahintoihin.

Alarodun mukaan asiaa selvitetään ja se tiedetään, että kyseessä eivät ole SOK:n sisäänostajat. "Kuka on soittanut ja kenelle, siitä ei ole vielä tietoa ja asiaa selvitetään."

"Jos niin on toimittu, se ei ole S-ryhmän linjan mukaista. Lähtökohta oli, että kauppa ottaa hintojen alentamisen kokonaisuudessaan omista rahoistaan."

Lue lisää:

S-ryhmän sisäänostajat vaatineet vihannestuottajilta hintojen laskua

S-ryhmä jatkaa halpalinjalla - rahoitetaan "säästöillä ja paremmalla kierrolla"