Talous

Sadat tuhannet sähköautot suristavat Suomen teille

Hallitus tavoittelee torstain energiastrategiassa sähkö- ja kaasuautojen lisäämistä sekä nostaa biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta.
Kari Salonen
Hallitus tukee sähköautojen latausverkostoa. Tavoitteena on 250 000 sähköautoa vuonna 2030.

Hallitus julkaisee torstaina vuoteen 2030 ulottuvan ilmasto- ja energiastrategian, jossa liikenne on tärkeässä osassa. Liikenteen lisäksi maataloudelle ja asumiselle tulee reippaita kasvihuonekaasujen vähennystavoitteita.

Biopolttoaineita aiotaan lisätä kunnianhimoisesti. Sähkö- ja biokaasuautojen määrää halutaan nostaa sadoilla tuhansilla.

Uusiutuvan sähköntuotannon tuki ratkaistaan kilpailutuksen avulla siten, ettei mitään energiateknologiaa suosita. Kilpailemassa ovat lähinnä tuuli-, aurinko- ja hakevoimalat.

Strategiassa on ajatuksena luoda uusiutuvalle energialle kysyntää, jolloin tuotantoa uskotaan syntyvän.

Biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta nostetaan MT:n eri lähteistä saaman tiedon mukaan reilusti. Velvoite on nousemassa nykyisestä 40 prosentin tavoitteesta lähelle 60:tä.

Kun metsäbiopolttoaineiden vaikutus otetaan huomioon kaksinkertaisena, todellinen biopolttoaineen osuus liikenteessä nousee 30 prosenttiin nykyisestä 23,5 prosentin tavoitteesta.

Teollisuus on huolestunut, että polttoaineen hinta nousee velvoitteen vuoksi. Esimerkiksi sahat pelkäävät kuljetuskustannusten nousevan rajusti.

Tavoite on, että sähkö- ja biokaasuautojen määrä nousee jopa 300 000 autoon vuonna 2030. Niistä sähköautoja olisi 250 000.

Sähkö- ja kaasuautoilun lisäämiseen varataan 25 miljoonaa euroa tukea vuosittain aikavälillä 2017–2020. Se voidaan painottaa ensimmäisille vuosille.

Sähköautoilua edistetään etenkin latausverkoston rakentamista tukemalla. Esillä ollutta 4 000 euron tukea ensimmäisille sähkö- tai kaasuauton ostajille ei välttämättä ole tulossa.

Tuki uusiutuvalla energialla tuotettavalle sähkölle kilpailutetaan siten, ettei mitään energialähdettä suosita eli teknologianeutraalisti. Suomessa kilpailutus koskee lähinnä puuenergiaa, aurinkoa ja tuulta.

Kilpailutusmenetelmä päätetään tarkemmin ensi kevään aikana.

Suurten biopolttoainelaitosten rakentaminen etenee omaa latuaan. Tällainen on esimerkiksi Kaidin Kemiin suunnittelema laitos.

Kivihiilen käyttöä ollaan kieltämässä vuoden 2030 jälkeen kokonaan. Todennäköisesti hyvin lähelle nollaa päästäisiin pelkästään markkinoiden ohjauksessa muutenkin. Suurimpia kivihiilen käyttäjiä Suomessa on Helsinki.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kysely: Enemmistö autonsa juuri myyneistä tai sitä parhaillaan myyvistä kuluttajista on kiinnostunut vaihtamaan sähkö- tai hybridiautoon viiden vuoden kuluessa

Tesla teki kolmessa kuukaudessa 408 miljoonan dollarin tappiot – osake luisui jyrkkään laskuun

Suomalaiset ostivat 1000 sähköautoa puolessa vuodessa