Talous

"Suomalaiset ovat poikkeuksellisen kiinnostuneita ruuastaan"

Unilever Finlandille kotimaisuus on tärkeä arvo, sanoo tuore toimitusjohtaja Erja Hyrsky. Unileverillä on Suomessa 30 brändiä. Vain täällä myydään muun muassa Turun Sinappia ja lakritsa- ja kuningatar-tuorejuustoja.
Kari Salonen
Turun Sinappia oli ensimmäinen elintarvikebrändi, jonka tuotanto palautettiin ulkomailta Suomeen, Pyhännälle. "Sinappiin suhtaudutaan tunteella", kertoo Unilever Finlandin toimitusjohtaja Erja Hyrsky.

Suomalaiset kuluttajat ovat Unilever Finlandin toimitusjohtaja Erja Hyrskyn mukaan poikkeuksellisen kiinnostuneita siitä, mitä elintarvikkeita ostavat: mitä tuotteet sisältävät ja missä ne on valmistettu.

56 prosenttia lukee pakkauksen takatekstin aina tai usein, kun kyseessä on uusi tuote.

EU-komissio pohtii, pitäisikö ruuan raaka-aineiden alkuperä merkitä nykyistä tarkemmin. Pitäisikö raaka-aineiden alkuperä olla tarkemmin merkittynä?

"Meille vastuullisuus on äärimmäisen tärkeä asia, suhtaudumme näihin asioihin positiivisesti", Hyrsky sanoo.

Unilever Finland valmistaa Suomessa jäätelöitä Sipoossa Ingmanin tehtaalla. Siellä tuotetaan kaksi kolmasosaa kaikesta yrityksen myymästä jäätelöstä.

Myös Turun Sinappia ja Knorrin suurkeittiöille myytävät professional fondit ja demi-glace-kastikkeet valmistetaan Suomessa alihankintana.

Turun Sinappia oli ensimmäinen elintarvikebrändi, jonka tuotanto palautettiin ulkomailta Suomeen, Pyhännälle.

"Sinappiin suhtaudutaan tunteella. Olemme saaneet hyvää palautetta tuotannon palauttamisesta, se on näkynyt myös markkinaosuuksissa", kertoo Hyrsky.

Fondit ja kastikkeet valmistetaan Kouvolassa.

Raaka-aineista jäätelöihin käytettävä kerma on kotimaista, samoin fondien raaka-aineet: kasvikset, liha ja luut.

Ingmanin jäätelöissä ja Turun Sinapissa on avainlippu, eli kotimaisuusaste on yli 50 prosenttia.

"Kotimaisuus on tosi tärkeä arvo", sanoo elokuun alussa toimitusjohtajana aloittanut, kolme vuotta sitten taloon tullut Hyrsky.

Sipoon tehdas on Hyrskyn mukaan yhtiölle tärkeä. Suomalaiset syövät kermajäätelöä, muualla maistuu kasvirasvajäätelö. Suomessa on myös hyvää laktoosittomuusosaamista.

Unileverillä on Suomessa 30 brändiä. Vain Suomessa myydään Turun Sinappia, Jättis- ja Kingis-jäätelöitä ja tuorejuusto Creme Bonjourin lakritsi- ja kuningatar-makuja.

"Muualla lakritsa ei ole takuuvarma menestys."

Maailmalla jättiyhtiö valmistaa ja myy yli 400 tavaramerkkiä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Välipalat maistuvat suomalaisille – margariini uudessa nousussa

Jäätelönvalmistus on jättien vallassa – pienellä omat konstit

LähiTapiola-ryhmän osavuosikatsauksessa nousua viime vuodesta